X-Men-hahmot pahiksineen palaavat Marvel-elokuviin Avengers: Doomsdayn ja Secret Warsin myötä.

Mutantit ovat vihdoin alkaneet tehdä matkaansa Marvel Studiosin viralliseen MCU:hun. Tuttuja X-Men-hahmoja nähdään mukana tulevissa Avengers: Doomsday ja Avengers: Secret Wars -elokuvissa.

Huhujen mukaan näiden elokuvien jälkeen Marvel siirtää katseensa kunnolla juuri mutantteihin, uutisoi Comicbook Movie. Oletettavaa on, että tulevat Avengersit myös tasoittavat tietä X-Menien omalle elokuvalle ja esittelevät uusia hahmoja.

Sisäpiiristä kuultujen huhujen mukaan Marvelilla on suunnitelmia kahdelle X-Men-pahikselle: Mr. Sinisterille ja Apocalypselle. Hahmoille ei ole vielä kiinnitettynä näyttelijöitä, mutta studiolla kerrotaan olevan jo joitakin tiettyjä näyttelijöitä kiikarissa.

Esimerkiksi Mr. Sinisterin rooliin on aiemmin huhuttu muun muassa Javier Bardemia. Apocalypsea puolestaan on jo X-Men: Apocalypse -elokuvassa esittänyt Oscar Isaac.

Uusi X-Men-elokuva on todellakin tekeillä. Ensimmäiseksi käsikirjoittajaksi sille on kiinnitetty Michael Leslie ja ohjaajaksi Thunderbolts*-ohjaaja Jake Schreier.

Näyttelijävalintojen suhteen studion tutkassa ovat huhujen mukaan muun muassa Harris Dickinson, Margaret Qualley ja Julia Butters (heidän on kerrottu olevan ehdolla Cyclopsin, Roguen ja Kitty Pryden rooliin, mutta vahvistusta tälle tiedolle ei ole). Myös Hunter Schaferia on huhuttu Mystiquen rooliin ja Ayo Edebiriä Stormin rooliin.

Katso X-Men (2000)