”Capitolin shamaaninakin” tunnettu Jacob Chansley väittää olevansa Yhdysvaltojen todellinen presidentti.
”QAnon-shamaani” on haastanut Donald Trumpin oikeuteen 40 biljoonan dollarin vahingonkorvausvaatimuksella sekavassa oikeusjutussa, joka kohdistuu Elon Muskiin, puhelinyhtiö T-Mobileen ja tuotantoyhtiö Warner Brosiin, kertoo Independent.
Jacob Chansley tuli tunnetuksi pukeuduttuaan sarvipäiseen soturipukuun hyökätessään Yhdysvaltain kongressitaloon loppiaisena 2021.
”Capitolin shamaani” kääntyi Trumpia vastaan sen jälkeen, kun Trump kieltäytyi julkaisemasta seksuaalirikoksista tuomitun Jeffrey Epsteinin tapaukseen liittyviä asiakirjoja.
Chansley väittää 26-sivuisessa valituksessaan, että eliittiryhmä on käynnistänyt salaliiton perustuslain rikkomiseksi. Hän on maininnut oikeudenkäyntiasiakirjoissa Trumpin, Yhdysvaltain keskuspankin, kansallisen turvallisuusviraston, Kansainvälisen valuuttarahaston, Maailmanpankin, Israelin valtion, Elon Muskin X-Corp-yhtiön, T-Mobile-yhtiön ja Warner Bros. Studios -yhtiön.
Pitkässä valituksessaan Chansley väittää olevansa ”todellinen” Yhdysvaltain presidentti ja että Yhdysvalloissa pitäisi olla vain kaksi lakia: perusoikeuskirja ja alkuperäinen Yhdysvaltain perustuslaki.
Loppiaisena 2021 Trumpin kannattajat rynnivät kongressitaloon. Kuva: Douglas Christian / Zuma Press
Qanon-salaliittoteoriaa kannattanut Chansley nousi kuuluisuuteen tunkeutuessaan muiden Trumpin kannattajien kanssa kongressirakennus Capitoliin 6. tammikuuta 2021. Mellakoitsijoiden tavoitteena oli estää kongressia vahvistamasta Trumpin päihittäneen Joe Bidenin vaalivoittoa.
Mellakkaan on tavalla tai toisella liitetty viisi kuolemantapausta. Kongressin raportin mukaan yli 140 henkilöä loukkaantui, joukossa poliiseja.
Chansley ikuistui uutiskuviin räikeillä kasvomaalauksillaan ja erityisesti puhvelinsarvihatullaan. Miehellä oli mellakassa mukanaan myös keihäs, johon oli kiinnitetty Yhdysvaltain lippu.
Jacob Chansley tuomittiin kolmeksi vuodeksi ja viidenksi kuukaudeksi vankeuteen. Kuva: ALEXANDRIA SHERIFF’S OFFICE / Reuters
Chansley tuomittiin marraskuussa 2021 kolmeksi vuodeksi ja viideksi kuukaudeksi vankilaan viranomaistoiminnan estämisestä. Hän vapautui kuitenkin jo toukokuussa 2023 istuttuaan tuomiotaan kaksi vuotta ja kolme kuukautta.
Trump armahti alkuvuodesta heti ensimmäisenä virkapäivänään noin 1 500 mellakasta tuomittua kannattajaansa. Armahduksen myötä myös Chansleyn koko tuomio pyyhittiin pois virallisista rekistereistä.