Töölön Mechelininkadun maanantai-iltaisessa ampumisessa loukkaantui 16-vuotias poika.

Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.

Lehden haastattelema tutkinnanjohtaja kertoo, että porraskäytävässä ammuttiin useita laukauksia yhteen henkilöön.

– Hän ei ole hengenvaarassa. Useampi osuma häneen on tullut kuitenkin, tutkinnanjohtaja Tuomas Lindholm Helsingin poliisista kertoo IS:n jutussa.

Länsiväylä kertoi maanantai-iltana ampumisesta rappukäytävässä Mechelininkadun varrella.

IS:n haastatteleman tutkinnanjohtajan mukaan ampumisen uhri oli viettämässä aikaa tuttavansa luona Mechelininkadulla sijaitsevassa asunnossa, kun epäilty tekijä saapui paikalle ja ampui. Asunnossa oli koolla pieni porukka.

Poliisi ei ole IS:n tietojen mukaan vielä tavoittanut ampujaa.

Tutkinnanjohtaja ei ota kantaa teon motiiviin.

Rikosta tutkitaan lehden tietojen mukaan tapon yrityksenä ja ampuma-aserikoksena.