Venäjä rakentaa parhaillaan Euroopan suurinta krematoriota Pietariin.
Riippumattoman venäläisen The Moscow Times -lehden mukaan kaupungin laajennettavaan ja modernisoitavaan krematorioon tulee kaikkiaan 20 uunia, joissa pystytään tuhkamaan 240 ruumista päivässä.
Julkisia hankintoja listaavan Venäjän hallinnon verkkosivun mukaan pelkästään hankkeen suunnittelu maksoi 207 miljoonaa ruplaa. Suunnitelman mukaan krematorioon hankitaan myös muun muassa uusia kylmäsäilytystiloja sekä lisätään hydraulisilla arkkunostimilla varustettuja hautajaissaleja.
Kompleksi kattaa kaikkiaan noin 82000 neliömetriä ja sen sisäänkäynti varustetaan tarkastusasemilla, joissa arkut röntgenkuvataan.
Vuonna 2023 krematoriossa suoritettiin lähes 42000 tuhkausta eli 67 prosenttia kaikista Pietarin hautauksista. Laitos on ainoa laatuaan paitsi Leningradin alueella, myös ympäröivillä alueilla.
Venäjä on kärsinyt kovia tappioita yli kolme ja puoli vuotta kestäneessä hyökkäyssodassa Ukrainaan. Venäjän joukoista on saanut surmansa jo noin 250000 sotilasta ja upseeria, arvioi amerikkalainen Center for Strategic and International Studies (CSIS) viime kesänä.