Matthew McConaugheyn The Lost Bus -paluuelokuvassa hukassa on linja-auton lisäksi kaikki muukin. Ohjaaja Paul Greengrass rahastaa taas tositapahtumiin perustuvalla saippuaoopperamaisella jännärillä.
Ensi-ilta: 03.10.2025
Alkuperäisnimi: The Lost Bus
Ohjaus: Paul Greengrass
Käsikirjoitus: Paul Greengrass & Brad Ingelsby
Pääosissa: Matthew McConaughey, America Ferrera, Yul Vazquez & Ashlie Atkinson
Pituus: 130 minuuttia
Ikäraja: K12
Englantilaisen ohjaaja-käsikirjoittaja Paul Greengrassin alamäki jatkuu. Entisen toimittajan ihan ok -tason Captain Phillips -elokuvasta on jo 12 vuotta aikaa. Tositapahtumiin perustuvien tarinoiden kertomiseen muka-dokumentaarisella tyylillä erikoistuneen Greengrassin filmografian ainoa aikaa kestänyt loistoelokuva lienee vuoden 2002 Bloody Sunday.
Jason Bourne -leffoista pari ensimmäistä on oivaa viihdettä. Viimeisen vuosikymmenen tuotannosta ei sitten taas juuri kehuttavaa löydy. Vuoden 2021 News of the World oli silkkaa särmätöntä pintaa ja klisettä. Sitä edeltänyt 22 July puolestaan mauton ja ärsyttävän banaali tiivistelmä Norjan vuoden 2011 terrori-iskuista ja Utøyan saaren traagisesta massamurhasta.
Uudella elokuvallaan Paul Greengrass ammentaa jälleen tositapahtumista. The Lost Bus kertoo vuoden 2018 Camp Fire -maastopaloista ohjaajalle tuttuun tyyliin.
Brad Ingelsbyn kanssa rustattu käsikirjoitus perustuu vuoden 2021 Paradise: One Town’s Struggle to Survive an American Wildfire -kirjaan. Greengrass lisää traagiseen tarinaan koulubussikuskista ja hänen liekkimeren läpi pelastamistaan lapsista turhaa saippuaoopperaa, eikä anna pelkkien järkyttävien kuvien puhua.
Toisaalta sille on syynsä, sillä kuvista ei taaskaan tahdo saada mitään selvää. Ohjaajan raivostuttavan tuttu tehokeino yrittää tehdä elokuvistaan dokumenttimaisia on vatkata ja heiluttaa kameraa joka kohtauksessa, jossa päähenkilön pulssin on tarkoitus olla yli 80.
Kuva: © Apple TV+
Tylsää ihmissuhdepakkopullaa
Surkean näköiset CGI-liekkimeret, turhat ihmissuhdekoukerot ja parhaimmillaankin keskinkertainen näyttelijäntyö yhdistettynä kameranheilutukseen on liki sietämätöntä katsottavaa.
Greengrass on entinen journalisti, mutta tuntuu työstävän tositapahtumiin perustuvat leffansa vain otsikoiden perusteilla.
The Lost Bus haluaa esitellä päähenkilö Kevin McKayn arjen ongelmat ennen sukeltamistaan liekkimereen. Matthew McConaugheyn esittämän perusjampan perhesuhteet ovat pakkopullaa, eivätkä tuo elokuvaan lainkaan lisää syvyyttä.
Miehen isä on kuollut jokin aika sitten, äiti ei pärjää yksin kotona ja Shaun-poika (näyttelijän oma poika Levi McConaughey) vihaa isäänsä. Bussikuski tulee hädin tuskin toimeen, eikä sormeaheristelevä Ruby Bishop -pomo (Ashlie Atkinson) halua antaa hänelle tarpeeksi työvuoroja.
Ihmissuhdepakkopullan sijaan Pohjois-Kalifornian kuivuudesta kärsivän ympäristön ja yhteisön ongelmien pintapuolinen esitteleminen on tärkeämpää. Maastopalovaara on ollut voimassa yli 200 päivää ja vedestä on pulaa. Myrskytuuli saa sähkökaapelin katkeamaan, aiheuttaen massiivisen tulipalon.
Paul Greengrass iskee ihmissuhdevaihdetta isommalle vielä siinäkin vaiheessa kun Kevin yrittää pelastaa kyyditsemänsä koululaiset. Pelkkä ympärillä riehuva katastrofi riittäisi. Jännäri ei kaipaa kuvausta 15-vuotiaan angstaavan jälkikasvun ja ex-vaimon muuttohaluista.
Kuva: Apple TV+
Tämä tulipalo ei saa lainkaan happea
Koulubussin kyytiin päätyy 23 natiaisen lisäksi opettaja Mary Ludwick (America Ferrera), jottei McConaugheyn tarvitse mutista mietteitään yksin ääneen läpi koko elokuvan. Kevin ja Mary kohtaavat tulipalon lisäksi suljettuja teitä, raivohulluja ryöstelijöitä ja muita hengenvaarallisia tilanteita.
McConaughey ja Ferrera yrittävät pääosissa parhaansa, mutta kömpelö käsikirjoitus ei anna osaaville näyttelijöille liikkumavaraa.
Tosielämän kertomus kääntyy Greengrassin käsissä b-luokan katastrofileffaksi, joka on kuin kehno sekoitus Speed– ja Dante’s Peak -elokuvia.
Ohjaajalle tuttuun tyyliin The Lost Bus ei ehdi hengittää lainkaan.
Selviytymisdraaman kuvaaja Pål Ulvik Rokseth on taltioinut puuduttavan tuttua Greengrass-kuvastoa. Pikazoomaukset päätöksiä tekeviin palomiehiin eivät alleviivaa niiden tärkeyttä. Herkimmille pahoinvointia aiheuttava kameranvatkaus ei tunnu tavoitellun realistiselta.
Renkutus ei rauhoitu edes esitellessään muovisen feikkiä tietokonetulimerta. Käsivarakuvaus menettää tehonsa jo ennen kuin tulipalo yltyy täyteen voimaansa.
130 minuutin mittainen The Lost Bus alkaa tuntua kestävyystestiltä jo puolen tunnin paikkeilla.
Paul Greengrass ei tyydy juustoisen korneilla kuvillaan ja kömpelöllä dialogillaan vain kertomaan mitä haluaa katsojan tuntevan. Hän huutaa asiansa julki massiivisen tulipalon metakan yli. Manipuloiden tuuttaava James Newton Howardin score meuhkaa vieden pakotun patetian tappiin.
Kuva: © Apple TV+
Oikea tragedia muuttuu aivottomaksi viihteeksi
The Lost Bus on kömpelöä yleisön aliarviointia, eikä tarjoa luontevaa tapaa tempautua tarinan tai hahmojen kyytiin. Pelastettavat lapset jäävät kasvottomiksi statisteiksi, vaikka natiaisten pitäisi olla leffan kiintopiste.
Greengrass ei nimeä kuin muutaman mukulan, joista Toby (Nathan Gariety) on korvike Kevinin omalle jälkikasvulle. Maanpäällisestä helvetistä ei ilmeisesti voi pelastautua kuin parempana isänä. Ehkä Kevinin kannattaisi antaa vaimonsa kasvattaa heidän poikansa, jos ainoa keino oppia empatiaa on ajaa vastentahtoisesti liekkien sekaan natiaislauman kanssa.
The Lost Bus onnistuu kehnoista tehosteista ja kömpelöstä kuvakerronnastaan huolimatta näyttämään massiivisen maastopalon skaalan muutamaan otteeseen. Suuren osan ajasta leffa on kuin katsoisi kiljuvia lapsia huvipuistovempaimen kyydissä. Vaaran tuntu ja emotionaaliset panokset ovat minimissä.
Paul Greengrass yrittää sivulauseessa vinkata energiayhtiön olevan vastuussa, mutta syvempi sanoma katoaa kehnon viihdemekastuksen sekaan.
Turauksen naurettavin kohtaus on tiedotustilaisuus, jossa palopäällikkö toteaa maastopalojen yltyvän pahemmiksi vuosi vuodelta, koska olemme ihmisinä hölmöjä, emmekä tee mitään asian eteen. Kannanotto ympäristökatastrofiin on irrallisuudessaan naurettava. Greengrass on kiinnostunut tosielämän tragedioista vain tehdäkseen niiden pohjalta silkkaa viihdettä.
Samasta aiheesta on tehty useita dokumentteja. The Lost Bussin sijaan kannattaakin käyttää aikansa esimerkiksi Ron Howardin Rebuilding Paradiseen.
THE LOST BUS
”Matthew McConaughey’n paluuelokuva saapuu valkokankaiden sijaan syystä suoraan suoratoistoon. The Lost Bus on raivostuttavan kehno katastrofileffa, joka on kiinnostunut vain tosielämän tragedian viihdearvosta.”