Erityisesti yksi kouluruoka aiheuttaa suomalaisissa inhon väristyksiä.
Kouluruoka kirvoittaa mielipiteitä – myös silloin, kun omista kouluajoista on vierähtänyt useampi vuosikymmen.
Suomen ilmainen kouluruoka on hieno asia, mutta nämä ruokalajit olisivat saaneet monen mielestä jäädä tarjoilematta.
IS:n lukijat muistelivat kouluruokalassa tarjoiltuja ruokia, jotka nostavat karvat pystyyn yhä tänäkin päivänä. Kouluruokaa koskevaan kyselyyn vastasi yli 8 700 lukijaa.
Vastausten perusteella vaikuttaisi, että kouluruoan saralla inhokkeja piisaa roppakaupalla. Puistattavia muistoja herättivät niin erilaiset puurot, vellit, keitot, kastikkeet kuin laatikkoruoatkin – surullisenkuuluisia kumiperunoita unohtamatta.
Vastausten perusteella erityisesti yksi perinneruoka on ollut koululaisille erityisen vaikea pala nieltäväksi.
Kokosimme yhteen viisi takavuosien kouluruokaa, joita äänestyksen perusteella kovin moni suomalainen ei muistele lämmöllä. Lähdetään liikkeelle viidenneksi inhotuimmasta.
5. Makaronivelli
Kuten lempinimi ”matovelli” jo vihjaa, makaronivelli ei nauti järin mairittelevasta maineesta. Kuva: Kimmo Taskinen HS
Makaronivelli on 1900-luvun puolivälin tienoilta tuttu retroruoka. Kyse on lämpimään maitoon keitetystä makaronisopasta, joka maustetaan suolalla, sokerilla ja voinokareella.
Jotakin ruokalajin vähemmän mairittelevasta maineesta vihjaa jo sen lempinimi ”matovelli”. Varsinkin 1950- ja 1960-luvuilla opintielle astuneille suomalaisille lötkönä liemessä lilluvat makaronit saattoivat aiheuttaa suoranaisia kauhun väreitä.
Inhokikseen makaronivellin nimesi yhteensä kolme prosenttia kyselyyn vastanneista. Lukijat perustelivat valintaansa muun muassa näin:
Tuntui ällöttävälle, kun niljakkaat makaronit valuivat nieluun. Hanne, 63
Sekä tuoksu että suutuntuma ovat vastenmielisiä. Vielä yli 60 vuotta myöhemmin tulee yököttävä olo kun vain muistelee niitä. Jukka, 69
Jo lämpimän maidon haju ja lötköt makaronimadot puistattavat muistellessa. Muutoin kyllä pidän erilaisista pastaruoista. Saara, 66
Se ei maistunut miltään, oli vain limaista ja ällöä. Hanna, 72
4. Kesäkeitto
”Voi apua mitä muistoja, kun opettaja istutti ruokalassa tuntikausia ja yritti pakottaa syömään kesäkeittoa”, kirjoittaa kyselyyn vastannut Sussu, 49. Kuva: JUKKA LEHTINEN
Maitoon keitetty lämmin kasviskeitto eli kesäkeitto ei herättänyt lukijoissa järin lämpimiä muistoja. Kaikista koulujen sopista kesäkeitto näyttäytyi äänestyksessä kaikkein inhotuimpana – se sai peräti tuplasti enemmän ääniä kuin herne- tai pinaattikeitto. Kaikkinensa ruoka keräsi 3,6 prosenttia kaikista annetuista äänistä.
Olen lähes kaikkiruokainen, mutta kesäkeitto oli koulussa minusta suorastaan oksettavaa. Perunat ja kasvikset lämpimässä maidossa ei ole edelleenkään minulle mikään herkkuruoka. Jartsi, 64
Kesäkeitosta ja sen pakkosyötöstä on jäänyt sellainen trauma, etten pysty kukkakaalia syömään vieläkään. Jarkko, 54
Pelkkä sen tuoksu saa voimaan pahoin. Laura, 33
Sitä puoliraakaa ja papuja sisältävää vetistä maitosotkua ei muistele hyvällä. Janne, 46
3. Maksaruoat
Maksalaatikkoa ei pelastanut edes puolukkahillo. Kuva: Pekka Elomaa
Jos takavuosina koulutaipaleensa käyneet jotakin päivää kammosivat, oli se mitä todennäköisimmin se päivä, kun koulun ruokalassa oli tarjolla maksaa. Yhteensä 4,2 prosenttia vastanneista nimesi erilaiset maksaruoat ehdottomiksi inhokeikseen koululounaiden joukosta.
– Muistan, miten jo aamulla koulun pihalle tullessani haistoin, että tänään on maksalaatikkopäivä. En voinut mennä ruokalaan sinä päivänä, Vivi, 29, kertoo.
– Nielin lihapalat kokonaisina maidon kanssa pidellen nenästä kiinni, etten maista makua, viisikymppinen Tiina jakaa muistonsa koulun maksaruoista.
– Nälkä lähti jo ennen ensimmäistä haarukallista. Hajukin oli hirveä, 53-vuotias Samppa muistelee jauhemaksakastiketta.
Sillä, missä muodossa maksa tarjoiltiin, ei kyselyn perusteella ollut liiemmin väliä. Maksaruoista kaikkein inhotuin oli maksalaatikko. Myös maksakastikkeeseen ja maksapihveihin liittyi monella puistatusta herättäviä muistoja.
Maksapihvi vain pyöri ja pyöri suussa eikä sitä saanut nieltyä. Maria, 43
Maksanpaloissa oli verisuonia ja soosi oli laihaa ja rakeista. Ei vaan uponnut! Kaisa, 60
2. Kanaviillokki
Kanaviillokki on kaiken ikäisille tuttu koululounasklassikko. Kuva: Tuomas Kolehmainen
Riisin ja mustaherukkahillon kanssa tarjoiltu kanaviillokki sai lukijoilta nuivan vastaanoton. Monen muistoissa currylla maustettu broilerikastike oli pitkälti mauttomien lihasäikeiden siivittämää kelmeän liisterimäistä litkua.
Kouluruokien repertuaarista inhokikseen kanaviillokin nimesi viisi prosenttia vastaajista.
Kanaviillokki oli kaikin tavoin surkea ruoka. Kake, 71
Ala-asteella tarjottu kanaviillokki oli mautonta, hieman liisterimäistä kastiketta, joka tarjottiin yleensä ylikypsän riisin kanssa. Tuona päivänä ei hirveämmin ruoka maistunut. Pekka, 44
Sain kerran kanaviillokin seassa niin ison ruston, että siihen jäi ikuinen kammo. Tiina, 50
Kanaviillokki oli kouluruokalassa kauheimmillaan varsin kauheaa. Täysin ylikeitettyä tai vaihtoehtoisesti puoliraakaa riisiä ja vetistä kellertävää lientä, jossa lillui jotain etäisesti lihaa muistuttavia nahan ja ruston palasia. Puistattaa vieläkin. Jooseppi, 42
1. Tilliliha
Kouluruokien ylivoimainen inhokki tilliliha katosi koulujen ruokalistoilta 1990-luvulla. Kuva: JUKKA LEHTINEN
Heittämällä eniten lukijoissa puistatusta herätti tilliliha. Tyypillisesti naudan lavasta tai kyljestä valmistettu hapanimelä valkokastike kahmi annetuista äänistä lähes 10 prosenttia. Osalle jopa hienoisia kouluruokatraumoja aiheuttanutta ruokalajia ei ole onneksi tarjoiltu enää kouluruokaloissa pariin vuosikymmeneen.
Tilliliha oli kammotus. Ne hampaissa narskuvat jänteiset lihanpalat ja vihertävänharmaa soosi eivät herättäneet ruokahalua. Outi, 52
Aivan kamalaa liisteriä. Leena, 68
Tilli ja liha eivät mätsää mitenkään. Kastike muistutti lähinnä sitkeää räkää sattumilla. Maku oli suorastaan kuvottava. Kenen päähänpisto tällainen ruoka on aikoinaan ollut. Liisa, 50
Tilliliha venyi kuin kuminauha ja oli puoliksi kylmää ja kokkareista. Ja se haju. Kati, 56