Eppu Pöyhönen kyseenalaistaa kolumnissaan ihmiskeskeisen maailmankuvan.
Historian saatossa on ollut paljon eri käytäntöjä, joita nykyään katsotaan jopa halveksien. Aikalaisille käytännöt olivat kuitenkin itsestäänselvyyksiä. Puhutaan aikalaissokeudesta, jossa ihminen on sokea oman aikansa kummallisuuksille.
Mutta mikä on meidän aikamme kummallisuus? Oma veikkaukseni on ihmiskeskeisyys, joka jättää luonnon ja muut lajit toissijaisiksi samalla tavalla, miten ennen jätettiin esimerkiksi naiset tai Euroopan ulkopuolinen maailma.
Jo Raumalla on ainakin päälle sata henkilöä, joiden harrastus aiheuttaa kuolonuhreja: metsästäjiä. Olemme tuhonneet luontoa naapurustojen tieltä, ja kodeissa tarjoilemme päivittäin ruuaksi kuolleita eläimiä.
Taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehityksemme nojautuu jatkuvaan luonnonresurssien käyttöön. Tämä on meille normaalia. Onhan aina ollut niin!
Nykyään yritetään enenevissä määrin ottaa päätöksissä huomioon vaikutukset ympäristöön ja eläimiin. Otammeko kuitenkaan tarpeeksi, ja otammeko me ne huomioon ihmiskeskeisistä syistä?
Eläinten oikeuksista puhuminen herättää monelle tunteet pintaan. Usein silloin yritämme sulkea korvamme ja leimaamme puhujan naiiviksi ideologiaansa tyrkyttäväksi hipiksi.
Se on ymmärrettävää – olemmehan tapoihimme kangistuneita. Jo Raamatun luomiskertomuksessa ihminen luotiin Jumalan kuvaksi hallitsemaan muita olentoja. Sittemmin länsimaista yhteiskuntaa muovanneet filosofit ovat myös eritelleet ihmisen korkeammaksi muista eläimistä.
Esimerkiksi René Descartesin mukaan vain ihmisillä on hengellinen sielu, kun muut eläimet ovat ikään kuin pelkkiä koneita. Näiden ajatusten kaiku näkyy voimakkaasti yhä tänä päivänä.
Ihmiskeskeisyytemme näkyy jo tavassamme puhua. Puheessa erotetaan ihminen eläimestä, vaikka on yleisesti hyväksyttyä tietoa, että ihminen on myös eläin. Ihminen on “hän” ja eläin on “se”. Emme puhu murhasta, kun lopetamme lemmikin, teurastamme sian, tai pienennämme kauriiden kantaa. Kielemme asettaa eläimen vähäpätöisemmäksi suhteessa ihmiseen.
Asetamme prioriteetiksi ihmisen mukavuuden, jopa muiden eläinten ja luonnon olemassaolon edelle. On uutisoitu kauriiden aiheuttamista tuhoista, joihin kuuluu tuhoja puutarhoihin ja lisääntynyt kolaririski. Näiden takia kauriiden metsästystä tehostetaan entistä enemmän. Herää kuitenkin kysymys, onko ihmisen oikeus autoiluun ja puutarhoihin suurempi kuin kauriiden oikeus elämään?
On muistettava, että voimme tunnistaa toimintamme ihmiskeskeiset taustatekijät ja käydä näitä kriittisiä keskusteluita muuttamatta koko elämäntapaamme. Tietenkin se olisi ideaali tilanne, mutta kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen.
En minäkään ole missään nimessä täydellinen. Vaikka jätin lihan pois ruokavaliostani puoli vuotta sitten, syön edelleen esimerkiksi kalaa. Aamuisin valmistan kananmunista munakkaan ja kaadan kahviini lehmänmaitoa.
Kirjoittaja on raumalainen opiskelija.