Temptation Island Suomi
Teemu Laitinen / Sanoma
Temptation Island Suomen avausjaksossa paljastuu pettämiskohu.
Temptation Island Suomen avausjaksossa paljastuu, että yksi varatuista miehistä on pettänyt kumppaniaan muutamaa kuukautta ennen kuvauksia. Kausi alkaa Ruutu+:ssa 1. lokakuuta.
Video: Boston ja Inka vastaavat nopeisiin kysymyksiin.
ja lähtevät testaamaan suhdettaan viettelysten saarelle. Kun Boston pääsee villalle, tunnistaa hän muutaman tutun hahmon sinkkunaisten keskuudessa. Hän ei kuitenkaan paljasta, mistä nainen on hänelle tuttu.
Illan edetessä sinkkunaiset paljastavat varatulle , että Boston on pettänyt Inkaa. Inka ja Boston alkoivat seurustella tammikuussa. Maaliskuussa laivareissulla Boston oli heiluttanut lakanoita sinkku- kanssa, eli vain muutamaa kuukautta ennen kuvausten alkua.
– Ne ovat panneet laivalla, sinkku- täräyttää Semille.
– Kysyin myöhemmin, onko parisuhdetta: ”Ei ole mitään parisuhdetta”, Eva paljastaa Bostonin sanoneen.
Temptation Island Suomi
katso
17.9. 16:45
Inka tekee työkseen Onlyfansia – uskoo Temppareiden olevan ponnahduslauta uralle
Inka ja hänen miesystävänsä Boston asuvat eri paikkakunnilla, toinen Tampereella ja toinen Oulussa.
Inka ja Boston ovat seurustelleet noin puolen vuoden ajan.
Teemu Laitinen / Sanoma
Boston kiemurtelee
Kissa nostetaan pöydälle koko villan väen edessä.
– Kysyttiin Bostonilta, että tunnetteko Evan kanssa paremmin, ja hän kiemurteli kuin mikäkin käärme siinä, varattu sanoo.
Boston kieltää tuntevansa ketään, eikä myöskään aio puhua mistään. Lopulta Roope kysyy suoraan, onko Boston päätynyt sänkyyn Evan kanssa. Boston kiertelee.
– Rehellisesti tuntuu aika paskalta. En itse haluaisi olla keskellä sitä parisuhde riitaa ja en haluaisi rikkoa kenenkään parisuhdetta, Eva sanoo kameralle.
Hän ehdottaa, että hän ja Boston keskustelisivat kahden asiasta. Bostonille tämä sopii, jos mukana ei ole mikrofoneja. Keskustelu kuitenkin tallentuu kameralle.
Keskustelun aikana Boston myöntää, ettei Inka tiedä siitä, mitä Bostonin ja Evan välillä tapahtui. Hän selittää tekoaan sillä, että oli juonut paljon.
Temptation Island Suomi
katso
28.9. 07:15
Muistatko Temptation Island Suomen härskeimmät kohut?
Viettelysten saarella on kymmenen vuoden aikana sattunut ja tapahtunut, jopa jo ennen ensimmäisen kauden julkaisua, sillä Google hyllytti ohjelman trailerin.
Eva ei halua keskelle parisuhderiitaa.
Teemu Laitinen / Sanoma
Inka avautuu intiimielämän puutteesta
Naisten villalla autuaan tietämätön Inka avautuu sinkku-, että hänen ja Bostonin suhteesta puuttuu läheisyys – itseasiassa kaikki, mitä normaalissa parisuhteessa tulisi olla, puuttuu.
– Inkalla ja Bostonilla on kyllä mielenkiintoinen parisuhde. Boston ei osaa antaa läheisyyttä, Carlos toteaa.
Inka saa huomiota Carlokselta, mikä tuntui hänestä ristiriitaiselta, sillä samaan aikaan se tuntui hyvältä ja väärältä.
Inka myös myöntää pelkäävänsä, että miesten villan sinkkunaisissa on yksi tuttu. Hän ei nimeä naista. Varatut eivät nähneet toisen villan sinkkuja yhdessä.
Kohupari Temppareihin
katso
20.9. 12:15
Tästä syystä TIS-kohupari joutui salaamaan suhteensa
Roope ja Sanni tapasivat tv-kuvauksissa kolme vuotta sitten.
Temptation Island Suomi keskiviikkoisin ja torstaisin Ruutu+-tilauksella.