Max Pacioretty palaa juurilleen.

Max Pacioretty jatkaa jääkiekon parissa. AOP

17 kautta NHL:ssä kiekkoillut Max Pacioretty, 36, lyö hokkarit naulaan.

Michiganin yliopisto tiedotti, että kiekkokonkari liittyy yliopiston joukkueen vahvuuteen. Hän toimii ”päävalmentajan erityisavustajana”.

Koulujoukkueen päävalmentaja Brandon Naurato ei säästellyt ylistyssanojaan tuoreesta värväyksestä.

– Maxin kaltaisen tyypin saapuminen on jättimäinen asia meille. Hän on nähnyt NHL:n ja tietää, millaista on pelata huipulla. Pelaajamme oppivat häneltä valtavasti, pääkäskijä sanoi.

Pacioretty on yliopiston alumni.

Entinen huippupelaaja on hänkin innoissaan tulevasta.

– Odotan saavani avata seuraavan kappaleen Michiganin jääkiekon parissa. Olen kiitollinen joukkuekavereille, valmentajille ja faneille, jotka ovat olleet osana matkaani. Jääkiekko on antanut minulle niin paljon, ja nyt minulla on mahdollisuus auttaa seuraavaa sukupolvea kehittymään, Pacioretty sanoi tiedotteessa.

Pacioretty kärsi erityisesti uransa loppuaikoina lukuisista loukkaantumisista. NHL-uransa viimeisen kauden Toronto Maple Leafsissa, jonka paidassa hän iski 13 tehopistettä 37 ottelussa.

Mittavalla urallaan Pacioretty pelasi vain kolme 80 ottelun kautta.

Jenkkitähti on Montreal Canadiensin kärkivaraus vuodelta 2007.