Temptation Island Suomi -kauden ensimmäisessä jaksossa käy ilmi vakavia paljastuksia. Varo juonipaljastuksia!

Houkutukset viettelevät osallistujia Tempation Island Suomi -ohjelman jo 14. tuotantokaudella. Ohjelma alkaa keskiviikkona 1. lokakuuta Ruudussa.

Vuodesta 2015 lähtien televisiossa esitetty ohjelma nähdään tällä kaudella ainoastaan Ruudussa.

Lisäksi varsinaisen Temptation Island -kauden jälkeen nähdään uusi sarja Temptation Island Suomi: Sinkut. Sarjassa saarelta ilman rakkautta jääneet sinkut molemmilta villoilta kohtaavat toisensa.

Muutoin konsepti on ennallaan. Neljä pariskuntaa erotetaan toisistaan miesten ja naisten huviloille, joissa päivät ovat täynnä kuumia sinkkuja, bileitä ja treffejä. Mukana ovat Julia ja Semi, Roope ja Sanni, Boston ja Inka sekä Nooa ja Pihla.

Parit jättävät toisilleen tunteikkaita jäähyväisiä ennen erottamistaan. Yksi pari kuitenkin erottuu joukosta.

– Miksi kaikki halailee ja me ei halailla? Inka kysyy kumppaniltaan.

– Meillä ei Bostonin kanssa ole oikein halailua ja läheisyys tavallaan puuttuu. En oikein tiedä, mistä se johtuu, Inka kertoo.

Temptation Island Suomen 14. kaudella nähdään Roope ja Sanni, Boston ja Inka, Pihla ja Nooa sekä Semi ja Julia. Teemu Laitinen

Yksi kauden muutoksista aiheuttaa joissain varatuissa epävarmuutta. Varatut eivät ennen erottamistaan saa nähdä sinkkuja, joiden kanssaan heidän kumppaninsa tulee viettämään seuraavat viikot.

– Eron hetki tuli yllätyksenä, ei nähty nyt sinkkuja, Sanni huomauttaa.

Inka pohtii mahdollisia osallistujia sinkku-Carlosille.

– Nyt minua stressaa, että onko siellä sinkkunaisissa ketään tuttuja. Kun emme päässeet näkemään niitä. Pelkään, että sinne tulee yksi ihminen tai että siellä on yksi ihminen, Inka avautuu.

Pian käy ilmi, että viettelysten saarella on hänen kumppanilleen Bostonille entuudestaan tuttuja sinkkuja. Sinkku-Kiki pyytää Bostonin keskustelemaan, koska molemmille tuli tunne, että toinen näyttää todella tutulta.

Keskustelujen jälkeen selviää, että he ovat törmänneet toisiinsa aiemmin baarissa, mutta eivät ole edes jutelleet toisilleen juurikaan kyseisenä iltana.

Tutustuminen sinkkumiehiin ja -naisiin alkaa tiiviimmin ja ensimmäiset bileet käynnistyvät. Sinkkujen joukosta löytyy nopeasti useammille jo samanoloisia ihmisiä, joiden kanssa juttu luistaa.

Bileiden keskellä tuodaan ilmi muitakin läheisempiä tuttavuuksia. Sinkuista Nella ja Eva päättävät avata kevään tapahtumia Semille.

Inka ja Boston olivat seurustelleet puoli vuotta ennen Tempation Islandille lähtöä. Teemu Laitinen

– Meillä on maaliskuussa ollut juttua, Eva paljastaa viitaten varattuun Bostoniin.

– He ovat panneet laivalla, täräyttää Nella vierestä.

Boston ja Inka ovat kertoneet seurustelleensa puoli vuotta. Semi alkaakin laskea kuukausia tammikuusta alkaen.

– Myöhemmin kysyin, että onko parisuhdetta, hän sanoi, että ”ei ole mitään”. Se oli maaliskuussa, Eva jatkaa.

Kuvaushetkellä väitetyistä tapahtumista oli ilmeisesti pari kuukautta.

– Joku ei tässä matikassa täsmää, Semikin toteaa.

– Tosiaan, jos Boston on seurustellut tammikuusta asti Inkan kanssa. Se särähti itselläni korvaan, että jos tämä on totta, niin onhan se pettäminen jo tapahtunut ennen tänne tuloa, tapahtuneesta kuullut Roope kertaa kameroille.

Kun Semi ja Roope yrittivät tiedustella Bostonilta aiheesta lisää hänelle entuudestaan tutuista sinkuista, meni Boston vaikeaksi.

– En kerro yhtään mitään, Boston vastasi.

Roope täräyttää Evan tarinan ilmoille isomman porukan kesken, mutta Boston kiistää yhä kaiken.

– En halua valehdella, koska täällä tulee kaikki aina ilmi. Se oli maaliskuu, koska se oli minun synttäreinä, Eva kertoo.

Eva kertoo, että ei haluaisi rikkoa kenenkään parisuhdetta. Hän pyytää Bostonia juttelemaan kahden kesken.

– Mieluiten ilman mikrofoneja, Boston tokaisee.

Sinkuista Eva oli varatulle Bostonille entuudestaan tuttu. Teemu Laitinen

– Minun ja Evan välinen juttu, mitä on tapahtunut, se ei todellakaan ole yksinkertaista. Se on vähän vaikea selittää, enkä mielellään selittäisi sitä. Olemme joskus nähneet laivalla, Boston myöntää lopulta.

– Olen Inkan kanssa puhunut tästä noin 80-prosenttisesti, mutta se 20 prosenttia sisältää sen, mitä tapahtui minun ja Evan kanssa, Boston sanoo.

Evalle mies sanoo, että Inka ei tiedä tapahtuneesta. Hän pohtii, että Inka ei olisi ymmärtänyt, jos Boston olisi kertonut hänelle.

– En todellakaan halua erota hänen kanssaan, niin en minä sanoisi, hän perustelee.

Temptation Island Suomi Ruudussa 1.10. alkaen.