Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vain päivää ennen Voutilaisen kuolemaa.

Jasmin Voutilainen kuoli maaliskuussa 2023. Nyt miestä syytetään häneen kohdistetuista rikoksista. Tiia Heiskanen

Edesmennyt näyttelijä Jasmin Voutilainen, 27, joutui juuri ennen kuolemaansa erittäin vakavien rikosten uhriksi.

Iltalehden tietojen mukaan vuonna 1995 syntynyttä miestä syytetään Voutilaisen raiskauksen yrityksestä ja pahoinpitelystä.

Jasmin Voutilainen teki itsemurhan 17. maaliskuuta 2023. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vain päivää ennen Voutilaisen kuolemaa.

Talous retuperällä

Iltalehden tietojen mukaan rikoksista epäilty 30-vuotias helsinkiläismies on entinen ravintola-alan yrittäjä, jolla ei ole aiempaa rikostaustaa. Hänellä on kuitenkin runsaasti velkomusasioita, joita on ratkottu käräjillä.

Miehen ravintola-alan yrityksen toiminta lakkasi toukokuussa. Yritys ehti toimia vain parin vuoden ajan, kunnes sen toiminta todettiin lakanneeksi.

Mies vaikuttaa elävän taloudellisessa ahdingossa. Miehen kymmensivuisen ulosottorekisterin mukaan hän on jättänyt maksamatta muun muassa veroja. Erääntyneiden jäännösverojen perintä on kuitenkin tyssännyt varattomuusesteeseen. Mies on siis todettu varattomaksi.

Maksamatta on jäänyt myös Helsingin seudun joukkoliikenteen tarkastusmaksuja ja vakuutusmaksuja.

Vuokrat maksamatta

Suurin yksittäinen velkoja on rahoituspalveluja tarjoava Liberis Sweden AB, joka karhuaa mieheltä noin 26 000 euron saatavia. Asia on tullut vireille heinäkuussa ja siitä on annettu yksipuolinen tuomio Helsingin käräjäoikeudessa.

Osoitetietojen perusteella mies asuu Helsingin kaupungin asunnot Oy:n omistamassa asunnossa. Vuokrasopimus kuitenkin purettiin jo keväällä, koska mies oli jättänyt vuokransa muuton jälkeen maksamatta. Vuokra oli noin 730 euroa kuussa. Mies oli asunnut asunnossa vain noin neljä kuukautta.

– Vuokranmaksun laiminlyönti on ollut toistuvaa ja vuokravelkaa on edelleen maksamatta. Siten vastaajan menettelyllä ei ole ollut vähäinen merkitys, kerrotaan kanteessa.

Jasmin Voutilainen tunnettiin some-vaikuttajana ja Salatut elämät -sarjan näyttelijänä. Voutilaiseen kohdistuvista rikosepäilyistä kertoi ensimmäisenä Yle. Asiaa on tarkoitus käsitellä oikeudessa maaliskuussa.