ATTE KAJOVA
Meiju Suvas törmäsi yllättävään kaveriin ruokakaupassa.
Suomen kokoisessa maassa voi hyvin törmätä tuttuihin mitä yllättävimmissä paikoissa.
Arkistovideo: Meiju ja missi-Adele hyväntekeväisyystouhuissa
Iskelmätähti ja muusikko jakoivat Instagramissa yllättävän yhteiskuvan, jonka taustalla oli juuri tällainen pienen maan mahdollistama yhteentörmäys.
Stigin jakamassa kuvassa kaksikko poseeraa kylmähyllyjen edessä hymyillen, joskin Meiju on tositähtien tapaan päättänyt poseerata peilaavat aurinkolasit päässään.
Meiju Suvas
kotimaa
7.3. 12:38
Meiju Suvaksen järkyttävästä tilanteesta uutta tietoa
Karanneen koiran omistaja otti yhteyttä Meijun perheeseen.
Makkarahylly taustalla
Tähdet ovat selvästi hintatietoisia, sillä STT:n tammikuussa kirjoittaman artikkelin mukaan Lidlissä saa ruokakorinsa täyteen 24 prosenttia muita ketjuja halvemmalla.
– Ei sitä joka päivä törmää lähikaupassa Meijuun, Stig kertoo julkaisunsa yhteydessä.
Iloisen ja yllättävän tapaamisen ohessa tarjoushaukat ovat myös saaneet vertailla ostoksiaan, joista Stig kertoo vakuuttavasti julkaisustaan.
– P.s. Makkaraosasto tuli mukaan kuvaan, mut molemmilla oli oikeasti tosi terveellistä purtavaa kärryssä! muusikko toteaa.
kotimaa
12.11.2024 06:30
Meiju Suvas avautuu parisuhteestaan: ”Intohimovaihe on ohi”
Laulaja on huomannut avioliitossaan muutoksen.
Iloinen kohtaaminen
Meiju jakoi hieman myöhemmin Stigin jakaman julkaisun myös omiin Instagram-tarinoihinsa.
Sen perään hän lisäsi omalla puhelimellaan nappaamansa yhteiskuvan, jonka taustalla näkyy leikkeleitä ja muuta kylmässä säilytettävää. Kuvassa Meijulla on yhä aurinkolasit silmillään ja hän näyttää rauhan- tai voitonmerkkiä kameralle.
– Olipa kiva törmätä ruokakaupassa yllättäen Stigiin, Meiju kirjoittaa tarinansa yhteydessä.
Meijun ja Stigin ystävyys on kestänyt jo varsin pitkään, sillä he esiintyivät yhdessä esimerkiksi Teflon Brothersin biisillä Seksikkäin jäbä jo vuonna 2012. Tuolloin heidät nähtiin myös kappaleen musiikkivideolla skumpittelemassa porealtaassa.
Salakuva!
vain seiskassa
22.6. 06:30
Stig bongattiin aamuyön tunteina – kuva!
Artisti Stig vietti aamuyön pikkutunneilla aikaa muiden risteilijöiden kanssa.
Meiju piti Lidlissäkin kiinni aurinkolasityylistään.
ATTE KAJOVA
Halpis kelpaa
Vaikka Lidl on ansainnut paikkansa edullisten tuotteiden kauppana, kelpaa sen tarjonta todistetusti monille tähdille.
Helmikuussa jopa varsin luksuksentäyteistä imagoa ylläpitävä bongattiin poistumassa Lidlistä täydet kauppakassit mukanaan.
Lidl on kelvannut vuosien saatossa myös esimerkiksi, joka palautti kauppaan kymmenen euron edestä pulloja.
Vain Seiskassa!
vain seiskassa
7.11.2023 12:04
Kuva! Timo Soini palautti pulloja Lidlissä: ”Hyvän mielen reissu”
Seiskan tavoittama Timo kertoo, että panttipulloista saadut rahat menivät hyvään tarkoitukseen.
Metti raahasi ostoksensa omin avuin ökyautoonsa. Kuva on helmikuulta 2025.
JUHAMATTI NIEMINEN