Kauhavan kaupunki käynnisti viime syksynä laajan selvityshankeen, jonka tavoitteena on edistää uusiutuvan energian käyttöä ja tuotantoa alueella.
Kauhava Clean Energy – Kestävä tulevaisuus -hanke pyrkii tunnistamaan mahdollisuuksia tuuli- ja aurinkoenergian sekä biomassojen hyödyntämiseen.
Hankkeessa kaupunki selvittää, miten uusiutuvaa energiaa voitaisiin tuottaa paikallisesti ja millaisia hyötyjä se toisi alueen yrityksille, maatiloille ja koko elinkeinoelämälle.
– Tavoitteemme on vahvistaa Kauhavan elinvoimaa ja luoda paikallisille toimijoille uusia mahdollisuuksia menestyä. Samalla haluamme rakentaa kestävää kasvua pitkällä tähtäimellä, sanoo kaupungin kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala.
Tavoitteena neljä tuotantoaluetta
Hankkeen aikana tutkitaan uusiutuvien energialähteiden teknisiä, taloudellisia ja ympäristöllisiä näkökulmia. Tavoitteena on tunnistaa potentiaalisia tuotantoalueita, joilla energiantuotanto voisi tulevaisuudessa alkaa.
Hankkeen projektipäällikkönä toimivan Matti Vähäpassin mukaan esimerkiksi aurinkoenergian ja biokaasun tuotanto sopii hyvin alueen maatiloille ja teollisuudelle.
Vihreä siirtymä näkyy jo Kauhavalla. Alueella on vireillä useita hankkeita.
– Kaupungin alueelle on suunnitteilla kaksi tuulivoimalaa, viisi aurinkovoimalaa, kuusi energiavarastoa ja yksi biokaasulaitos. Selvityshanke täydentää tätä kehitystä ja auttaa varmistamaan paikalliset toimijat hyötyvät niistä mahdollisimman paljon, Vähäpassi kertoo.