Michael Lichaa kommentoi kammottavan yön tapahtumia.


Michael Lichaa on löytänyt uuden rakkaan. EPA / AOP
Entinen rugbypelaaja Michael Lichaa kommentoi News.au-sivuston haastattelussa ensimmäistä kertaa pettämisskandaalia, joka melkein maksoi hänen henkensä.
Lichaa käräytti vuonna 2021 kihlattunsa Kara Childerhousen muhinoimassa rugbyjoukkuekaverinsa Adam Elliottin kanssa.
Pettäminen tapahtui Lichaan omassa kodissa pitkän bileillan jälkeen.
Raivostunut australialainen löi nyrkkinsä ikkunasta läpi, mikä oli katastrofaalinen virhe. Hän menetti 2,5 litraa verta, kun käteen aukesi syvä haava. Mies joutui hätäleikkaukseen.
Tapahtumaa puitiin oikeudessa asti, sillä Lichaata syytettiin parisuhdeväkivallasta. Silminnäkijät sanoivat kuulleensa uhkauksia pelaajan suusta.
Lichaa ei lopulta saanut tuomiota, ja Elliott myönsi Childerhousen kanssa pelehtimisen olleen elämänsä suurin virhe.
– En saanut pyyhittyä päästäni kuvaa, jossa kihlattuni harrastaa suuseksiä parhaan ystäväni kanssa, Lichaa kommentoi aikanaan oikeudessa.
Nyt aussi on kuitenkin päässyt tapauksesta yli. Hän on jopa antanut Ellliotille anteeksi, eikä kanna ollenkaan kaunaa.
– Saattaa kuulostaa oudolta, mutta en ole ajatellut koko asiaa enää pitkään aikaan. Olen todellakin päässyt elämässäni eteenpäin, hän ilmoittaa News.au-sivustolle.
– En minäkään ole aina ollut enkeli. Olen tehnyt asioita, joita kadun, joten en voi puhua kenestäkään pahaa.
Lichaa siirtyi rugbyuransa jälkeen rakennusalalle. Hän on nykyään naimisissa Jennifer-nimisen naisen kanssa.
– Kun katson taaksepäin, voin sanoa, että kaikella on tarkoitus. Olen tavannut naisen, joka on nyt vaimoni, ja meillä on yhteinen lapsi, hän iloitsee.