Poliisi kertoo takavarikoineensa pariskunnan elektroniset laitteet ja passit.
Avaa kuvien katselu
Pohjois-Norjassa sijaitsevien varuskunta-alueiden läheisyydessä tehtiin viikonlopun aikana useita droonihavaintoja. Kuvituskuva. Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle
Kahta kiinalaista henkilöä epäillään laittomista drone-lennätyksistä Pohjois-Norjassa sijaitsevan Bardufossin lentokentän läheisyydessä, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK.
Kyseinen lentokenttä on myös osa Pohjois-Norjan suurinta varuskunta-aluetta.
Poliisi kertoo pidättäneensä pariskunnan tiistaina, mutta vapauttaneensa heidät kuulustelujen jälkeen. Poliisi kertoo takavarikoineensa pariskunnan passit ja elektroniset laitteet. Laitteiden sisältöä tutkitaan paraikaa.
Yle kertoi aiemmin, että Pohjois-Norjassa sijaitsevien varuskunta-alueiden läheisyydessä tehtiin viikonlopun aikana useita droonihavaintoja. Sunnuntaina Oslosta Bardufossiin matkalla ollut lento on joutunut kääntymään takaisin droonihavainnon takia.