Taylor Swiftin fanit odottavat kärsimättöminä sitä, että supertähti julkaisee uuden levyn ja elokuvan.
Perjantai 3. lokakuuta.
Se on iso päivä Anna Mattilalle ja Veera Hentuselle. Silloin popin supertähti Taylor Swift julkaisee uuden levynsä The Life Of A Showgirl yhdessä samanteemaisen elokuvan kanssa.
Molemmilla on jo taskussa liput elokuvan kansainväliseen ensi-iltaan Helsingin Tennispalatsissa. Uuden levyn he ottavat kuunteluun heti aamulla, kun se tulee julki.
Mattila ja Hentunen ovat kolmekymppisiä ystävyksiä, jotka käyttävät useita tunteja viikossa Swift-aiheisen sisällön tekemiseen.
He tuottavat ja juontavat Puhu Nyt -nimistä podcastia, joka keskittyy pelkästään Taylor Swiftiin.
Seuraava jakso on tulossa perjantaina 10. lokakuuta, viikko uuden Swift-materiaalin julkaisun jälkeen.
– Silloin me olemme ehtineet kuunnella uutta levyä ja kerromme meidän ensifiilikset ja tunnelmat, Anna Mattila kertoo.

Avaa kuvien katselu
Taylor Swift esiintyi edellisellä The Eras -kiertueellaan myös Euroopassa. Kuva: Antoni Byszewski / AOP
Avaa kuvien katselu
Anna Mattila ja Veera Hentunen nauhoittavat Swift-podcastia Helsingin keskustakirjastossa Oodissa. Kuva: Terhi Liimu / Yle
Mattila julkaisee Swift-aiheista sisältöä myös Tiktokiin.
– Yritän aina tehdä mahdollisimman hyvin taustatyötä, että sisältö on järkevää ja faktoihin perustuvaa eikä pelkkää mutuilua, vaikka välillä se on tietysti myös sitä, hän selittää.
Suomi-Swiftiet tekevät podcastiaan omakustanteisesti, eivätkä saa sisällöistään mitään korvausta.
Swiftin levy-yhtiö Universal Music Finland on muistanut Mattilaa kerran tuotekassilla, johon sisältyi artistin vinyylilevy.

Avaa kuvien katselu
Taylor Swiftin fanit eli ”swiftiet” tunnistaa usein ystäväkoruista. Kuva: Terhi Liimu / Yle
Avaa kuvien katselu
Hentunen on hankkinut myös Swift-kaulakorun ja neuletakin. Kuva: Terhi Liimu / YleTaylor Swift on kuin turvallinen, ihailtava isosisko
Naiset ovat tutustuneet toisiinsa ”swiftiyden” eli Taylor Swift -faniuden kautta.
Molemmille Swift on kuin isosisko.
He kertovat kasvaneensa aikuisiksi Swiftin tuotannon, ajatusten ja musiikin parissa.
Molempien ensikosketus artistiin oli Love Story -kappale vuonna 2008.
Veera Hentusesta tuli fani heti, Anna Mattilalla fanius alkoi kunnolla vasta kymmenisen vuotta myöhemmin.
Molemmat näkivät Swiftin livenä Tukholmassa tämän edellisellä The Eras -kiertueella, Mattila myös Lontoossa. Hentunen oli nähnyt amerikkalaisen supertähden aiemmin Yhdysvalloissa.
– Tukholman-keikalla olin suht lähellä lavaa ja hän soitti surprise-songit, kolme biisiä omalta suosikiltani eli 1989-levyltä. Hän oli hyvin lähellä minua fyysisestikin, ja se hetki oli tosi tärkeä, Hentunen muistelee.
Anna Mattila odottaa uutta levyä malttamattomana.
– Vaikea sanoa, minkäköhänlainen pop-suurteos sieltä tulee!

Avaa kuvien katselu
Hentunen ja Mattila tutustuivat Swift-fanituksen kautta. Hentunen tekee työkseen television reality-ohjelmia, Mattila työskentelee finanssialalla markkinoinnissa ja viestinnässä. Kuva: Terhi Liimu / Yle