Amy-myrsky osuu Britanniaan ja liehuu myös Suomen rannikolla viikonloppuna.


Viikonloppuna tuuli muuttuu puuskaiseksi. Tiia Heiskanen
Atlantilla myrskynneet hurrikaanit Humberto ja Imelda synnyttivät Amy-myrskyn, jonka vaikutus yltää Suomeen saakka.
Humberto ja Imelda ajautuivat niin lähelle toisiaan, että ne aloittivat yhteisen, harvinaisen tanssin. Kyseessä on Fujiwhara-ilmiö, jota ei nähdä läheskään joka vuosi.
Meteorologi Joanna Rinne selventää Forecan sääblogissa, että Fujiwhara-ilmiö syntyy, kun kaksi pyörivää matalapaineen keskusta alkaa pyöriä yhteisen keskipisteen ympäri. Lopputulos vaihtelee, mutta tässä tapauksessa hurrikaanit aiheuttivat Atlantilla sään epävakauden, joka mahdollisti Amy-myrskyn synnyn ja voimistumisen.
Amy osuu Irlannin ja Iso-Britannian rannikolle perjantaina. Irlannin merialueelle on annettu äärimmäisen vaarallisen myrskyn varoitus. Lauantaina se jatkaa matkaansa Norjan länsipuolelle. Silloin sen vaikutukset alkavat tuntua myös Suomessa.
Lauantaina etelän ja kaakon välinen tuuli voimistuu puuskaiseksi, ja merialueille on annettu laajalti tuuli- ja aallokkovaroituksia. Tuuli voimistuu lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Tällöin Saaristomerellä ja Selkämerellä voi esiintyä myrskypuuskia. Rinteen mukaan myrskyrajan rikkoutuminenkaan ei ole täysin poissuljettu.
Sunnuntaina tuulivaroitukset yltävät myös mantereelle. Vain Suomen itäosat säästyvät varoituksilta.
Sää pilvistyy lauantaina. Sunnuntain vastaisena yönä myös sateet leviävät Suomeen, ja ne liikkuvat koko maan yli lounaasta koilliseen sunnuntain aikana. Sademäärät eivät kuitenkaan ole erityisen suuria.
Päivälämpötilat pysyvät viikonloppunakin 6 ja 12 asteen välillä.
