Aalto-yliopisto valitsi itselleen kaksi uutta professoria, eikä heidän joukossaan ole Aku Louhimies.


Aku Louhimiestä ei valittu hakemaansa pestiin. ATTE KAJOVA
Viime vuoden elokuussa Suomen Kuvalehti uutisoi, että ohjaaja Aku Louhimies hakee Aalto-yliopiston elokuvataiteen professuurin paikkaa. Aalto-yliopisto on etsinyt pestiin sopivaa henkilöä lähes 1,5 vuotta.
Nyt STT tiedottaa, että Aalto-yliopiston professorirekrytointi on tullut päätökseen. Tiedotteesta käy ilmi, että Louhimies ei tullut valituksi. Sen sijaan Aalto-yliopisto on palkannut kaksi uutta professoria.
Elokuvaohjauksen professoriksi on nimitetty Hanna Maylett, joka on aiemmin toiminut elokuvaohjaajana ja Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitoksen vanhempana yliopistolehtorina. Maylett tunnetaan muun muassa Erottamattomat-elokuvastaan ja Raja-sarjasta.
– Professuurin täyttöä valmistellut työryhmä suositteli Maylettia tehtävään neljän vuoden määräajaksi sekä hänen taiteellisen toimintansa että opetuksensa korkean laadun perusteella, tiedotteessa kerrotaan.
Lisäksi elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen on kutsuttu Aalto-yliopiston elokuvaohjauksen työelämäprofessoriksi. Kyseessä on viiden vuoden mittainen osa-aikainen sopimus. Kuosmanen tunnetaan etenkin elokuvistaan Hytti nro 6 ja Hymyilevä mies.
Aalto-yliopiston uudeksi elokuvaohjauksen professoriksi nimitettiin Hanna Maylett, ja Juho Kuosmanen on kutsuttu elokuvaohjauksen työelämäprofessoriksi. Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Tuomas Auvinen perustelee tiedotteessa peräti kahden professorin palkkaamista.
– Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa olemme päättäneet panostaa poikkeuksellisella tavalla kotimaisen elokuva-alan koulutukseen ja tutkimukseen. Tämä on erityisen tärkeää tilanteessa, jossa ala muutoin on kohdannut leikkauksia. Kaksi uutta professorirekrytointia vahvistaa suomalaisen elokuvan kehitystä.
– Elokuva- ja av-alaan kannattaa satsata, sillä ne tuottavat hyvinvointia, työllisyyttä ja vahvempaa taloutta. Me Aallossa haluamme omalta osaltamme varmistaa, että suomalainen elokuva menestyy niin kotimaassa kuin alati muuttuvilla, kansainvälisillä markkinoilla, hän lisää.
SK uutisoi viime vuonna, että Louhimies pääsi rekrytointiprosessissa seuraavaan vaiheeseen. Hakijoita pestiin oli 24. Louhimies kertoi lehdelle, miksi haki Aalto-yliopiston elokuvataiteen professuurin paikkaa.
– Hain professuuria voidakseni vaikuttaa siihen minkälaisia tarinoita me suomalaiset kerromme. Uskon, että sillä on merkitystä, Louhimies kertoi.