Benedict Cumberbatch tähdittää The Thing with Feathers -kauhudraamaa.
Benedict Cumberbatchin tähdittämä The Thing with Feathers -elokuva on kiertänyt elokuvafestivaaleja ja se nähtiin myös Suomessa Espoo Cinén päätöselokuvana. Marraskuussa Dylan Southernin ohjaama ja käsikirjoittama kauhudraama pääsee myös laajempaan levitykseen elokuvateattereissa.
Elokuva saa teatterilevityksen myös Suomessa, mutta sen virallinen julkaisupäivä on vielä auki. Maailmalla se saa ensi-iltansa 28. marraskuuta.
The Thing with Feathers kertoo Benedict Cumberbatchin esittämästä, leskeksi jääneestä kahden pojan isästä, jonka suru ottaa valtaansa ja jonka henkinen hyvinvointi alkaa pahasti rakoilla. Tätä kuvastaa vieraisille tuleva varishahmoinen otus.
Elokuva pohjautuu Max Porterin novelliin. Muissa rooleissa nähdään Jessie Cave, Sam Spruell, Leo Bill, Vinette Robinson, Garry Cooper, Tim Plester, Richard Boxall ja Henry Boxall. Varishahmon äänenä toimii David Thewlis.
The Thing with Feathers on saanut Suomessa ikärajakseen K16.