Lukijan mielipide|Luin kaikki kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaneet kirjat. Urakka osoittautui raskaaksi.
2.10. 2:00
Kirjoitus on Helsingin Sanomien lukijan mielipide.
Päätin sivistää ja viihdyttää itseäni lukemalla vaihteeksi hyviä kirjoja. Niinpä luin kaikki kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaneet kirjat vuosilta 1984–2024.
Urakka osoittautui yllättävän raskaaksi; ei niinkään sen vuoksi, että kirjoja olisi ollut liikaa, vaan siksi, että ainoastaan murto-osa Finlandia-voittajista oli minun makuuni. Se ei tosin ole mikään ihme, sillä tuskin kenenkään muunkaan makuun on sellainen sillisalaatti erilaisia kirjoja kuin mitä Finlandia-voittajiin sisältyy. Mukana on avain-, dokumentti-, elämäkerta-, fantasia-, historia-, kehitys-, rakkaus-, päiväkirja-, tieteis- ja veijariromaaneja.
Se, että kaunokirjallisuuden eri lajien edustajat voivat saada Finlandia-palkinnon, on toki hyvä asia. Voittajien tarkempi tarkastelu osoittaa kuitenkin, että valintaprosessi näyttää suosivan niin sanottua korkeakirjallisuutta, jossa pyritään taiteelliseen ja esteettiseen korkeatasoisuuteen ja sisällön tulkinnanvaraisuuteen.
Korkeakirjallisuudessa teksti on usein kieliopillisesti mutkikasta tai uutta luovaa eikä varsinaista ”juonta” ole välttämättä lainkaan. Lukija joutuu ponnistelemaan ja keskittymään pystyäkseen ymmärtämään, mistä oikein on (mahdollisesti) kysymys.
”
Vain murto-osa Finlandia-voittajista oli minun makuuni.
Korkeakirjallisuuden arvostus näkyy myös viime vuosien palkintoehdokkaiden perusteluissa, joissa on nostettu esiin muun muassa seuraavia asioita: kerronnan ja rakenteen kunnianhimoisuus, romaanin muotojen koetteleminen, kertomisen taide, verbaalinen pyöritys, hulvaton kielellä ilottelu, apokalyptiset visiot, polyfonisuus ja fragmentaalisuus, maagisrealistisuus sekä lukijan älynystyröiden hierominen. Termi ”omalakinen” esiintyy perusteluissa useaan kertaan, mitä se sitten tarkoittaakaan.
Finlandia-voittajista yli kolmasosa on sellaisia, joiden ymmärtämisessä minulla oli pienempiä tai suurempia vaikeuksia. Suurimpia syitä olivat ajassa tai teemassa poukkoilu sinne tänne, samojen asioiden tulokseton vatvonta, epämääräinen pohdiskelu tai sanojen pyörittely, kielen vaikeaselkoisuus tai raskaus usean sivun pituisine virkkeineen ja kappaleineen sekä punaisen langan puuttuminen.
Kun lisäksi kymmenkunta ”tavallista” romaania olivat minusta niin tylsiä, etten keksinyt niiden palkitsemiseen mitään perusteita, totesin, ettei Finlandia-palkinto ole ainakaan minulle mitenkään varma tae kirjan laadusta.
Kun seuraavat kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat julkistetaan, toivon niiden joukossa olevan taiteellisten teosten lisäksi helppolukuisia viihderomaaneja, jotka eivät pakottaisi minua miettimään päätäni puhki, mitä kirjassa mahtaa tapahtua ja mitä ihmettä kirjailija on halunnut sanoa. Tällä kertaa olisi paikallaan esimerkiksi ansiokas rikosromaani – kaipa sellainenkin kummajainen on kuluneen vuoden aikana julkaistu.
Jukka Paakki
emeritusprofessori
Vihti
HS:n toimitus valitsee ja toimittaa mielipidekirjoitukset. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.