Sirpa Pääkkönen, teksti
Kirjailija Marjo Niemen uutuusromaanin Pienen budjetin sotaelokuva (Teos, 2025) näyttämö on pieni tehdaspaikkakunta, jonka elinvoima hiipuu. Tehdas on lopettanut toimintansa, kaupat ja liikkeet sulkevat oviaan toinen toisensa jälkeen.
Nuori nainen on jättänyt taakseen kotiseutunsa ja perheen, jonka elämää varjostavat synkät muistot ja raskaat tapahtumat. Nainen kurkottaa kohti parempaa ja onnistuu. Hän on luokkanousija, jonka tie vie työläiskodista akateemiseen ja keskiluokkaiseen maailmaan. Tehdaspaikkakunnalle jäänyt veli sen sijaan on suistunut elämässään syvään kuiluun. Viinahoureista ja aseista innostunutta isää ei pelasta mikään.
Niemen romaanissa on vahva yhteiskunnallinen teema, mutta sen kerronta on moniulotteista ja tyylien rajoja rikkovaa. Kirjailija itse luonnehtii kirjan tyyliä tunteiden realismiksi.
Siinä on mukana omia muistoja sekoittuneena mielikuvituksen vapaudella luotuun fantasiaan.
Marjo Niemi (s. 1978) vietti lapsuutensa viisitoistavuotiaaksi saakka Eurassa Satakunnassa. Paperitehdas antoi työtä suurelle osalle asukkaita. Siellä työskentelevät myös Niemen vanhemmat. Paikkakuntaa värittivät ruukin alue Kauttualla, herätysliikkeet ja alueella tehdyt esihistorialliset kaivaukset. Niemi koki, että historia oli läsnä kotiseudulla.
Romaanin tapaan Eura on muuttunut. Tehdas on suurimmaksi osaksi lopettanut toimintansa ja yrityskanta on muuttunut. Tehdessään taustatyötä romaaniinsa Niemi tutki paperitehtaan historiaa ymmärtääkseen, miten tehdas toimii.
– Käytin Euran maantiedettä ja muistojeni maisemia romaanissa, mutta en kirjoittanut romaania kotikunnasta, vaan arvottomuudesta ja luokkakokemuksesta. Minua kiinnosti pienten ja suurten paikkakuntien ero ja se, miten luokkanousu vaikuttaa ihmiseen, Niemi sanoo.
Niemi on itse kokenut luokkanousun. Hän lähti Eurasta peruskoulun jälkeen, kun hän pääsi Kallion ilmaisutaidon lukioon Helsinkiin lukiovuosiksi. Teatterikorkeakoulun ovet avautuivat ensi yrittämällä ja hän opiskeli dramaturgiaa vuosina 1998–2004. Hän on kirjoittanut useita näytelmiä ja kuusi romaania. Hänet on palkittu Tiiliskivi-palkinnolla ja Runeberg-palkinnolla. Edellinen romaani Kuuleminen oli Finlandia-palkintoehdokas.
Kuva: Teos Kustannus
* *
Pienen budjetin sotaelokuvan kirjoittaminen kesti neljä vuotta. Suuri osa ajasta kului kertojan äänen etsimiseen. Lopulta löytyi kahtiajakautunut ääni. Kirjassa kuuluu luokkanousijan ääni ja paikkakunnan ääni.
– Koen puhujat saman henkilön eri puoliksi. Ihmiseen imeytyy monenlaisia ääniä, asenteita, normeja ja odotuksia. Luokkanousijan tapauksessa ne ovat keskenään hyvin ristiriitaisia.
Niemen mukaan romaanissa täytyy olla mukana syvästi kielellinen taso, joka tuo siihen taiteellisen arvon. Pelkkä aihe ei riitä.
– En halunnut kertoa vain itse koetusta vaan etsin laajemman perspektiivin aiheeseen ja Suomeen.
Kirjoittaminen merkitsi monia kokeiluja. Niemi kirjoitti useita 40–60 liuskan pituisia alkuja romaanille. Kokeilujen myötä löytyi romaanin kieli.
– Kun kieli oli löytynyt, romaani alkoi edistyä nopeasti. Mielikuvitus tarjosi materiaalia. Jouduin itsekin ihmettelemään, mitä kaikkea alitajunnasta tupsahtaa esiin. Sieltä nousi kuvia ja symboleja, joiden pohjana oli vuosien työskentely aiheen kanssa.
Perheen isä juo, mutta Niemi ei luokittele teostaan alkoholismista kertovaksi romaaniksi.
– Juopottelu on oire. Halusin kirjoittaa alkoholismista niin, että yhteiskunnallinen taso säilyy. Juopottelun kuvaamisen sijaan minua kiinnosti umpikujan kuvaus. Suomessa monet turvautuvat viinaan, kun elämä on ajautunut umpikujaan.
Niemen mukaan suomalaisessa yhteiskunnassa ihmisiä ajetaan nykyään umpikujaan räikeästi. Luukkuja suljetaan ympäriltä. Yksi esimerkki tästä on lakko-oikeuden rajoittaminen.
– Ihmisten toimintakykyyn vaikuttaa usko siihen, että on arvostettu yhteiskunnan jäsen ja pystyy vaikuttamaan elämäänsä. Mahdollisuus tasavertaiseen, kunnioittavaan dialogiin on tärkeää. Tätä vastaan on käynnissä massiivisia hyökkäyksiä. Aikaisemmin toiminta oli peitellympää.
Isän ja veljen kautta romaaniin tuli mukaan naisiin kohdistuvan vihan kuvausta.
– Pohdin, millaista on naisviha hitaasti uudistuvissa yhteisöissä kuten pienessä maaseutupitäjässä. Toki kaikkialla ja kaikissa yhteiskuntaluokissa on potentiaalista naisvihaa. Romaanin isässä ilmenee vanhakantaista naisvihaa. Se näkyy lasten kasvatuksessa 1980- ja 90-luvulla. Tyttöjen ja poikien kasvatus oli erilaista.
Kuva: Teos Kustannus
* *
Romaanin luokkanousijan kuvauksessa Marjo Niemellä oli hyötyä omista kokemuksistaan. Hänen taustamateriaaliaan olivat myös keskustelut ystävien ja tuttavien kanssa sekä ympäristön havainnointi.
– Epätasa-arvoa kokenut tyttö lähtee pieneltä paikkakunnalta etsimään parempaa kohtelua isompaan kaupunkiin. Valitettavasti kaupungissakin on vastassa naisvihaa, vanhoissa ja uusissa muodoissa. Mutta kaupunki on isompi, on enemmän valinnanvaraa ja vapautta.
Niemen mielestä muutto paikkakunnalta ei ole itseisarvo ja elämä voi olla hyvää eri kokoisissa yhteisöissä. Silti syntymässä saatu luokka-asema ja sukupuoli määrittävät elämää valtavasti.
– Jos lapsuuden ympäristössä ei ole koulutettuja ihmisiä, on suuri hyppäys lähteä itse kouluttautumaan. Ilman esikuvia opiskeluun hakeutuminen vaatii huomattavia ponnistuksia.
Tausta antaa sosiaalista pääomaa. Koulutetut vanhemmat voivat neuvoa opiskeluun hakeutumisessa ja auttaa taloudellisesti. Heillä voi olla verkostoja, jotka auttavat nuorta työnhaussa.
Marjo Niemi rahoitti opintojaan tekemällä opiskelun ohessa työtä. Hän tarjoili ja tiskasi ravintoloissa ja kävi hoitamassa lapsia. Työhön käytetty aika oli pois opiskelusta.
– Mutta työ mahdollisti opiskelun. Nykyään on vaikeampi löytää töitä ja joillekin se tarkoittaa sitä, että opiskelu keskeytyy. Kaikki eivät saa taloudellista tukea asunnon, ruuan tai rahan muodossa vanhemmiltaan.
Niemen mukaan työläistausta vaikutti hänellä siihen, että korkeakoulutus vaati paljon sisäistettäviä asioita lyhyessä ajassa.
– Opin kotonani paljon eläimistä, metsästä ja luonnosta. Osaan jopa ampua. Minulla ei kuitenkaan ollut samanlaisia valmiuksia teoreettiseen ajatteluun kuin akateemisesta taustasta tulevilla opiskelijoilla. Minun piti opetella uusi kieli korkeakoulumaailmassa, Niemi kertoo.
Kuva: Teos Kustannus
* *
Pienen budjetin sotaelokuva -romaanissa luokkanousija kokee toisinaan ulkopuolisuutta. Hän ei ole enää täysin kotonaan lapsuudenmaisemissa, mutta kokee vierautta myös uudessa elinympäristössään. Vastaavia kokemuksia on ollut myös Marjo Niemellä.
– Tunnen olevani luokkien välissä, mutta sieltä on hyvä katsella molempiin suuntiin: työläistaustaan ja akateemiseen kuplaan. Ihmisellä voi olla myös luokkien välinen identiteetti.
Niemen mukaan oma tausta seuraa ihmistä koko elinkaaren. Lapsuudesta voi pulpahtaa esiin kauhuja ja lapsuudessa voi juurtua mieleen käsityksiä, joilla ei ole mitään tekemistä nykytodellisuuden kanssa. Yksi tällainen on suhde rahaan.
– Rikas ihminen voi olla pihi, jos lapsuuden kodissa on ollut tiukkaa rahasta. Raha on liitetty selviämiseen.
Marjo Niemi käy säännöllisesti lapsuutensa kotikonnuilla Eurassa tapaamassa sukulaisiaan. Käynti lapsuuden maisemissa on hänelle ristiriitainen kokemus.
– Lapsuus on aarreaitta, joka herättää eloon ihania muistoja. Siellä voi kokea myös ahdistusta. Yksi syy tähän on ymmärrys siitä, että lapsuus ja nuoruus ovat yhä kauempana takana päin.
Tällä hetkellä Marjo Niemellä on työn alla nuorille tarkoitettu näytelmä, jonka tilaaja on Työväen Näyttämöiden Liitto. Nuori näyttämö -projektissa neljä näytelmäkirjailijaa kirjoittaa näytelmän, jonka nuoret esittävät.
Niemi aikoo jatkaa myös luokkateemaa seuraavassa romaanissa. Aihe ei ole hänen osaltaan loppuun käsitelty.