Topi Nättisen vuosiin SaiPassa sisältyi traumaattisia kokemuksia, joiden taustalla on Tero Lehterä. Kokemuksistaan kertomalla Nättinen haluaa herättää laajempaa keskustelua jääkiekon päävalmentajien asemasta ja vallasta.
Shokeeraava ja traumaattinen spektaakkeli. Nöyryytysluistelua. Ripitysmonologi koko joukkueen edessä, jonka päätteeksi katse kääntyy monologin kohteeseen.
– Olen miettinyt tätä jo pitkään, ja tullut tulokseen, että Topin ei ole hyvä olla täällä.
Topi Nättinen saapui SaiPaan kesällä 2017 innoissaan ja odottavaisin tunnelmin. SaiPalla oli alla kehnosti sujunut kausi, ja haussa oli uusi alku. Nättinen koki, että myös hänellä itsellään olisi Lappeenrannassa paikka iskeä ja ottaa pelaajana seuraavia kehitysaskeleita.
Ensimmäisellä kaudella peli kulkikin, mutta Nättinen sai SaiPasta myös yllä kuvatun kaltaisia kokemuksia, joiden hän sanoo olleen pahimmillaan henkistä väkivaltaa.