Lukeminen|HS:n kaupunkitoimitus kävi selvittämässä, mitä Helsingissä luetaan juuri nyt.
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Helsingin Sanomat jututti ihmisiä lukutottumuksista keskustan alueella.
Viisi haastateltua kertoi lukevansa niin kaunokirjallisuutta kuin tietokirjoja eri kielillä.
Lukemisen syiksi mainittiin uusiin maailmoihin tutustuminen, kielitaidon ylläpito ja itsensä kehittäminen.
Pienen empiirisen tutkimuksen perusteella puhelin on Helsingin keskustassa suositumpi viihdyke kuin kirja.
Jos kuitenkin katsoo tarkasti, voi havaita muutamia kansalaisia käsissään opus, joka on lukijalleen tärkeä milloin mistäkin syystä.
HS vietti iltapäivän etsien Helsingistä lukevia ihmisiä, ja kysyi heiltä, mitä he lukevat ja miksi.
Keskustakirjasto Oodiin lukemaan tulleella Wifag Elnomerilla on menossa Eve Hietamiehen Numeroruuhka (Otava, 2022).
”Olen lukenut aiemmat osat Eve Hietamiehen Yösyöttö-sarjasta, ja olen tykännyt niistä paljon. Numeroruuhkassa on mielenkiintoista ja kivaa seurata, miten päähenkilö Paavo on kasvanut ja miten isä pärjää, sekä miten heidän elämänsä on muuttunut,” Elnomer kertoo.
Eve Hietaniemen kirjat ovat olleet Wifag Elnomerille ilahduttavia, ja tarinoihin on ollut helppo uppoutua. Kuva: Petteri Tuohinen / HS
Aluksi Elnomer luuli Yösyöttö-sarjan sisältävän vain kaksi kirjaa, mutta hän yllättyi löytäessään niitä useampia. Hän kertoo, ettei ole ennen kuluvaa kesää ollut kovinkaan aktiivinen lukuharrastaja.
”Nyt kesällä oli tylsää, ja päätin tehdä jotain erilaista. Menin kirjastoon ja aloin lukea. Ystävät ja perhe ovat olleet yllättyneitä lukuharrastuksestani,” hän nauraa.
Rautatientorilla sijaitsevan ravintola Olivian edustalla istuu Stella Ehrström Sjögren, joka lukee englanninkielistä teosta Under your spell (Atria books, 2024). Laura Woodin romanttinen romaani valikoitui Ehrström Sjögrenille sattumanvaraisesti, eikä hän ole kauheasti pitänyt kirjasta.
”Ei ollut nyt tähän hetkeen muutakaan luettavaa, tämä ei ole ihan minun juttuni,” hän kertoo.
Stella Ehrström Sjögren lukee normaalisti ruotsiksi, mutta matkalle mukaan valikoitunut kirja on englanninkielinen. Kuva: Petteri Tuohinen / HS
Hän kuvailee kirjaa ”feel good” -romaaniksi, ja englanniksi lukeminen on Ehrström Sjögrenille hyvä tapa pitää yllä kielitaitoa.
”Normaalisti luen ruotsiksi, ruotsi on äidinkieleni,” Ehrström Sjögren sanoo.
Hän lukee kirjoja joka päivä.
”Lukeminen merkitsee minulle uusia maailmoja ja uusia tapoja ajatella.”
Ilmajoelta Helsinkiin lomailemaan saapunut Judit Balint lukee parhaillaan Rudolf Steinerin tietokirjaa Citycenterin Espresso Housessa.
”Tämä kirja on yli sata vuotta vanha luento, ja kertoo henkisen puolen asioista,” Balint sanoo.
Toisena kirjana hänellä on mukanaan Elena Ferranten Napoli-sarja, joka sisältää neljä kirjaa yksissä kansissa.
Judit Balint on musiikinopettaja Ilmajoella. Rudolf Steinerin ajatuksiin on Balintin mielestä kiinnostavaa tutustua. Kuva: Petteri Tuohinen / HS
”Kirjan teemoina ovat 1960- ja 1970 -lukujen Italia, työväenluokka ja kahden naisen ystävyys. Tarina on helppolukuinen ja tykkään tyylistä, millä se on kirjoitettu,” Balint kertoo.
Balint kertoo lukevansa, koska hän haluaa päästä kurkistamaan uusiin maailmoihin, ja kirjat ovat hänelle myös eskapismia.
Samassa kahvilassa lukee Maarja–Liis Mardim teosta The magic of thinking big. David J. Schwartzin menestyskirja on Mardimin lukulistalla tuttavan suosituksesta.
”Tykkään tästä kirjasta, koska se selittää, miksi ihmisten kannattaa unelmoida,” hän sanoo.
Maarja-Liis Mardim haluaa kehittyä ja kasvaa ihmisenä. Kirjallisuudesta voi ammentaa paljon näitä tavoitteita varten. Kirjasta hänellä on kädessään vironkielinen painos, sillä hän on kotoisin Virosta. Kuva: Petteri Tuohinen / HS
Mardim toivoo kirjan antavan ideoita itsen kehittämisen ja kasvamisen tueksi. Hänen mielestään kirjassa on hyvää myös se, että se rohkaisee etsiytymään muiden ihmisten seuraan, jotta omat ideat kehittyisivät toisten kanssa ideoimisen myötä.
Citycenterin Robert’s Coffeessa istuu Juha Nikkari syventyneenä teokseen The greek and roman myths (Thames & Hudson, 2010). Philip Matyszakin kirja valottaa nimensä mukaisesti kreikkalais-roomalaisia myyttejä 2000 vuotta vanhojen tarinoiden siivittämänä.
”Olen ehtinyt lukea tätä nyt noin 20 sivua. On todella mielenkiintoinen kirja, sillä haluan ymmärtää vertauskuvallisia tarinoita ja syvällisempiä merkityksiä. Vastauksia suuriin kysymyksiin,” Nikkari kuvailee.
Kirja alkoi kiinnostaa Nikkaria kun hän vieraili Sinebrychoffin taidemuseon taidenäyttelyssä, joka käsitteli Herakleen urotöitä.
Lukeminen on Nikkarille tärkeä harrastus, sillä hän haluaa tutustua muiden ihmisten ajatteluun. Hän myös uskoo, että mitä vanhempi jokin kirja on, sitä painokkaampi on syy sille, miksi kirja on säilynyt.
Juha Nikkarin elämässä on tapahtunut viime aikoina merkittäviä muutoksia, ja kirjallisuudella on niihin osansa. Hän ei halunnut esiintyä jutussa kasvoillaan. Kuva: Petteri Tuohinen / HS