Espoon Leppävaarassa sijaitseva Hatsinanpuisto on ehdolla Vuoden ympäristörakenne -kilpailun voittajaksi.

Perinteikäs kilpailu nostaa esille esimerkillisiä ympäristökohteita ympäri maan. Tänä vuonna finaaliin kelpuutettiin kohteita Helsingistä, Espoosta, Jyväskylästä ja Porista.

Helsingistä ovat ehdolla Töölönlahden kesäpuisto sekä Jätkäsaaren Saukonpaadenpuisto, Jyväskylästä Kangasvuoren Pielespuisto ja Porista Jokikeskus.

Palkinto myönnetään ansiokkaasta rakennetun ympäristön suunnittelusta ja toteutuksesta.

Tänä vuonna kohteita ehdotettiin edellisvuosia enemmän, yhteensä 20.

– Tuomaristolla olikin miellyttävä, mutta haastava tehtävä valita joukosta finalistit. Valituissa kohteissa korostuvat hieman eri painotuksin suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon laatu, kestävän ympäristörakentamisen periaatteet ja kohde osana muuta ympäristöä, historiallisia ja taiteellisia arvoja unohtamatta, toteaa Viherympäristöliiton toiminnanjohtaja Taavi Forssell tiedotteessa.

Hatsinanpuistoa tuomaristo kuvaa Leppävaaran uudeksi, monimuotoiseksi kaupunkipuistoksi, joka tuo luonnon osaksi urbaania ympäristöä ja on avoin kaikille. Suunnittelussa on huomioitu maastossa kulkeva Vermonoja eli Monikonpuro. Kävijöille on tarjolla vedenkorkeuden vaihtelun ja vuodenaikojen kierron myötä alati muuttuvia maisemia.

Voittaja julkistetaan Viherpäivien ViherGaalassa 5. helmikuuta 2025 Jyväskylässä.