Bad Bunny esiintyy Super Bowl -ottelun puoliaikashow’ssa.

Puertoricolainen Bad Bunny on yksi maailman kuunnelluimmista artisteista. AOP

Puertoricolainen rap-artisti ja laulaja Bad Bunny, oikealta nimeltään Benito Antonio Martínez, esiintyy vuoden 2026 Super Bowl -loppuottelun puoliaikashow’ssa.

Artisti kertoi asiasta aiemmin Instagram-tilillään julkaisemassaan videossa, jossa hän istuu amerikkalaisessa jalkapallossa käytettävän maalitolpan päällä.

– Olen miettinyt tätä viime päivinä, ja keskusteltuani tiimini kanssa, ajattelin, että teen vain yhden keikan Yhdysvalloissa, hän kirjoitti viestipalvelu X:ssä.

Artisti on aiemmin tehnyt päätöksen olla kiertämättä Yhdysvaltoja keikkakiertueensa yhteydessä, johtuen presidentti Donald Trumpin harjoittamasta tiukasta maahanmuuttopolitiikasta.

Hän on aiemmin kertonut, että Debí tirar más fotos -kiertue jättää Yhdysvallat väliin, koska Bad Bunny pelkää, että Yhdysvaltain maahanmuutto- ja tullivirasto (ICE) tekisi latinoihin kohdistuvia ratsioita konserttipaikoille. Muusikko on aiemminkin arvostellut julkisesti maahanmuuttoviranomaisten toimintaa.

Vaikka helmikuiseen esiintymiseen on vielä aikaa, uutinen puoliaikashow’n esiintyjästä kirvoitti välittömästi lausunnon presidentti Donald Trumpin pitkäaikaiselta neuvonantajalta Corey Lewandowskilta. Hän uhosi, että maahanmuuttoviranomaiset ovat läsnä myös Super Bowlissa ensi helmikuussa.

– Tässä maassa laittomasti oleskeleville, ei voi tarjota turvapaikkaa missään. Ei Super Bowlissa, eikä missään muuallakaan. Me löydämme heidät, pidätämme heidät, laitamme heidät säilöönottokeskukseen ja karkotamme heidät. Tiedätte, että tämä on hyvin todellinen tilanne tämän hallinnon alaisuudessa, mikä on päinvastainen edelliseen verrattuna, Lewandowski sanoi The Benny Show -podcastissa.

Corey Lewandowski tunnetaan muun muassa Trumpin entisenä kampanjapäällikkönä. EPA/AOP

Aiemmin Trumpin kampanjapäällikkönä toiminut Lewandowski arvosteli myös suoraan Bad Bunnyn valintaa.

– On häpeällistä, että he ovat päättäneet valita edustamaan jonkun, joka tuntuu vihaavan Amerikkaa niin paljon, Lewandowski sanoi.

– Meidän pitäisi pyrkiä olemaan osallistavia, ei syrjiviä. On paljon hienoja bändejä ja viihdyttäjiä, jotka voisivat esiintyä show’ssa ja jotka yhdistäisivät ihmisiä, eivätkä erottaisi.

– Jos siellä on laittomia maahanmuuttajia, en välitä onko kyseessä Johnny Smithin tai Bad Bunnyn tai kenen tahansa muun konsertti. Aiomme valvoa kaikkialla ja varmistaa amerikkalaisten turvallisuuden. Se on presidentin määräys. Jos olet maassa laittomasti, palaa kotiisi, hän jyrähti lopuksi.

Super Bowl on amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan jokavuotinen loppuottelu, joka pelataan tammi-helmikuun vaihteessa. Super Bowl on yksi maailman seuratuimmista yksittäisistä urheilutapahtumista.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Tapahtuman puoliaikashow, jossa Bad Bunny esiintyy ensi vuonna, on yksi maailman seuratuimmista musiikkitapahtumista, joka yhdistää urheilun ja viihteen ainutlaatuisella tavalla. NFL:n tiedotteessa Bad Bunny kertoi esiintymisensä olevan kunnianosoitus hänen kansalleen, kulttuurilleen ja historialleen.

Se pidetään vuosittain NFL:n mestaruusottelun yhteydessä, ja sen aikana esiintyy tunnettu artisti tai artistiryhmä.

Super Bowlin puoliaikashow on vuosittain yksi katsotuimpia musiikkiesityksiä koko maailmassa. AOP

Super Bowlin puoliaikashow on ollut monien huipputähtien esiintymispaikka. Esimerkiksi Michael Jacksonin esitys vuonna 1993 houkutteli ennätykselliset 133,4 miljoonaa katsojaa Yhdysvalloissa, mikä oli tuolloin suurin katseluluku puoliaikashow’n historiassa.

Viimeisimmät ennätykset on kuitenkin tehnyt Kendrick Lamarin esitys vuonna 2025, joka keräsi 133,5 miljoonaa katsojaa.

Muita muistettavia esiintyjiä ovat olleet muun muassa Beyoncé, Prince, Shakira, Jennifer Lopez, Usher, Rihanna, Dr. Dre, Snoop Dogg, Eminem ja Mary J. Blige. Näiden artistien esitykset ovat jääneet historiaan niin musiikkinsa kuin visuaalisten elementtiensäkin ansiosta.

Vuoden 2026 Super Bowl järjestetään Levi’s Stadiumilla Santa Clarassa, Kaliforniassa, sunnuntaina 8. helmikuuta.