Jarmo Kosken isoveli Risto oli homoseksuaali. Veljen traaginen tarina kerrotaan kirjassa Jarmo Koski – Salattu elämäni.
Näyttelijä Jarmo Kosken lapsuuden perheessä oli seitsemän lasta.
Kaksi tyttöä, viisi poikaa: Eija-Liisa, Outi, Kari, Jukka, Hannu, Risto – ja kuopuksena vuonna 1951 syntynyt Jarmo, Jarkki.
Perhe muutti lehti- ja kirjapainoalalla työskentelevän Osmo-isän työn takia paljon. Jarmo muistaa lapsuuden pääosin mukavana aikana, vaikka perheen pienimpänä koki toisinaan olevansa ”pahnanpohjimmainen”.
Silti Kosket olivat ”iloista ja taiteellista porukkaa”, kerrotaan tietokirjailija ja toimittaja Sanna Kajander-Ruuthin tuoreessa kirjassa Jarmo Koski – Salattu elämäni (S&S 2025).
Jarmo Kosken elämäkerta ilmestyy 2. lokakuuta. Kuva: Schildts & Söderströms
Kaikki kuitenkin muuttui Kosken ollessa 13-vuotias. Synnynnäisestä sydänviasta kärsinyt Osmo-isä kuoli. Hän oli ollut perheen pää ja elättäjä.
Äkillistä kuolemaa seurannut suru varjosti nuoren Jarmon teinivuosia, mutta toisaalta ajoi hänet lopulta näyttelijänuralle.
Kolme vuotta vanhemmalle Risto-veljelle isän kuolema oli kovempi paikka.
Windy. Sillä nimellä Koski kutsuu isoveljeään kirjassa.
Isän kuoleman jälkeen Risto lopetti koulunkäynnin, eikä enää pänttäämään palannut. Hän teki sekatyömiehenä hanttihommia. Hän oli kiinnostunut ravintola-alasta ja pääsikin töihin vahtimestariksi. Sitä varten piti olla puku, jota varten tarvittiin perhetuttava takaamaan pankkivekseli. Perheellä ei ollut työasuun varaa.
Kun Jarmo oli lukiossa, Risto päätyi epämääräisiin piireihin. Veli asui hetken aikaa parakissa ja keitteli kaverinsa kanssa pontikkaa. Viina oli maistunut Ristolle jo nuoresta saakka. Häntä oli myös kiusattu koulussa.
”Kerran Risto löydettiin sammuneena Keuruun yhteiskoulun käytävältä yllään koulun joulunäytelmän rekvisiitasta lainatut enkelinsiivet. En tiedä vieläkään, pukiko hän ne ylleen itse vai laittoiko joku ne hänen päälleen. Tajusin kyllä, ettei Ristolla mene hyvin, mutta en osannut auttaa.”
Jarmo Koski kertoo, ettei vielä 1980-luvulla osannut hahmottaa, mistä Riston ahdistus kumpusi. Kuva: Antti Hämäläinen
Hetken aikaa veljekset asuivat Helsingin Cygnaeuksenkadulla kämppäkavereina. Silloin Windyllä oli töitä: hän työskenteli tarjoilijana keskustan ravintoloissa.
Kerran veljet istuivat ravintola Töölöntorissa kaljalla. Yhtäkkiä pöytään paukkasi juopunut nainen tivaamaan ”mitäs poikia” he oikein olivat.
”Vastasin siihen, että veljeksiä. Nainen repesi nauruun: ’Vai veljeksiä!’ ja lähti hohottaen matkoihinsa. Katsoin Ristoon ymmälläni. ’Hän luuli meitä homoiksi’, Risto kuittasi lyhyesti.”
Elettiin 1970-lukua. ”Homo” oli tuolloin ”suuri loukkaus ja kirosana”: rikos vuoteen 1971 ja sairaus vuoteen 1981 saakka.
”Emme jatkaneet keskustelua pidemmälle, mutta tilanne jäi jostain syystä mieleeni. Nyt ihmetyttää, kuinka naiivi tuolloin olin.”
Tuli 1980-luku. Riston elämä oli jatkunut sekavana. Hän joi aivan liikaa. Mielenterveyskin reistaili.
”Kerran hain hänet kotoaan Vihreän Omenan [nukketeatteri, jossa Jarmo Koski tuolloin työskenteli] autolla ja vein Lapinlahden sairaalaan. Risto oli juomisesta niin sekavassa kunnossa, että näki harhoja. Odotushuoneessa hän komensi minuakin nostamaan jalkani ylös lattialta, koska huoneessa muka tulvi. En ryhtynyt kinaamaan vaan tottelin. Oli raskasta katsoa rakasta veljeä siinä kunnossa.”
Kirjassa on myös kuvia näyttelijän nuoruudesta. Tässä Jarmo koski 1970-luvulla. Kuva: Jarmo Kosken kotialbumi
Veli oli hoidossa pari yötä, mutta kotiin päästyä sama meno jatkui. Ristolla oli tyttöystävä, jonka kanssa hän asui Kallion Linjoilla. He eivät olleet onnellisia, Koski kertoo. Ristolla olikin ollut vain lyhytaikaisia naissuhteita.
Syksyllä 1983 Risto soitti veljelleen ja pyysi tätä kapakkaan. Koskella oli suunnitelmissa rauhallinen elokuvailta kotona vaimonsa Marjan kanssa. Hän kutsui kuitenkin veljensä liittymään seuraan Snellmaninkadulle.
”Risto tuli, oli rauhaton ja kärsimätön, poltti tupakkaa ketjussa, ajatukset selvästi jossakin muualla. Hän oli niin huonossa kunnossa, että Marjan ehdotuksesta lähdin saattamaan häntä kotiin Kallioon. Kävellessämme Risto tunnusti juoneensa pullon Koskenkorvaa ennen meille tuloaan. Olin yllättynyt – hän ei näyttänyt olevan lainkaan päissään. ’Viina ei vaikuta minuun enää’, sanoi Risto surullisesti.”
Hakaniemen sillan kohdalla Risto ilmoitti, että pääsee kotiin yksinkin.
”Muistan, miten teräväpiirteisiltä, lähes luonnottoman tarkkarajaisilta, hänen kasvonsa näyttivät eron hetkellä syksyisessä yössä. Se oli viimeinen kerta, kun näin veljeni.”
Kahdeksas syyskuuta tuli suru-uutinen.
Talonmies oli löytänyt Riston kuolleena kotitalonsa ullakolta. Hän oli tehnyt itsemurhan.
Hautajaiset olivat vaikeat. Koski kertoo joutuneensa keräämään kaiken esiintymiskokemuksensa, jotta hän kykeni jättämään viimeiset jäähyväiset veljelleen, ystävälleen.
”Koimme kaikki hirvittävää syyllisyyttä Riston itsemurhasta. Mitä olisimme voineet tehdä? Kuinka olisimme osanneet auttaa?”
Jarmo Kosken Risto-veli oli kiinnostunut vaatealasta. Jarmoa on näyttelemisen ohella kiinnostanut kuvataide. Kuva: Emilia Anundi / HS
Yritetty oli. Ristoa oli esimerkiksi yritetty saada Roihuvuoren Elanto-opiston muotisuunnittelulinjalle. Ongelmana oli, että linjalle vaadittiin keskikoulun todistus. Sitä Ristolla ei ollut, eikä hän sitä suostunut myöskään suorittamaan.
Koski kertoo, että koko totuuden hahmottamisessa meni aikaa. Lopulta eräs Riston tarjoilijakollega tiivisti asian: ”Risto oli miesten mies.”
”Nyt ajattelen, että Risto oli koko ikänsä solmussa identiteettinsä kanssa muiden murheidensa lisäksi. Armollisemmassa maailmanajassa veljeni olisi luullakseni ollut onnellisempi ihminen.”
Liisa-äiti murtui täysin. Hän ei ollut ehtinyt toipua täysin miehensäkään kuolemasta. Seuraavana vuonna äiti päätyikin jo palvelutaloon Kannelmäkeen.
”Hänen sydämensä murtui vielä hiukan lisää. Riston suuntautumisesta hän ei koskaan lausunut sanaakaan.”
-
MIELI RY:N valtakunnallinen Kriisipuhelin päivystää 24/7 numerossa 09 2525 0111.
-
MIELENTERVEYDEN KESKUSLIITON asiantuntijat tavoittaa arkisin klo 12-15 Valoa-chatista www.mtkl.fi.
-
NETISSÄ apua tarjoavat Mieli ry:n Kriisichat ma–ke klo 15–19 ja to klo 15–21 sekä Mielenterveyden keskusliiton Valoa-chat arkisin klo 12–15.
-
MIELI RY:LLÄ on myös kriisikeskuksia useilla paikkakunnilla. Ne tarjoavat keskusteluapua maksutta ja ilman lähetettä.
-
VIRANOMAISAPUA saa ottamalla yhteyttä lähiterveysasemaan, päivystykseen tai oman hyvinvointialueen sosiaali- ja kriisipäivystykseen.
-
HENGENVAARALLISESSA tilanteessa soita hätänumeroon 112.
Sitaatit Sanna Kajander Ruthin kirjasta Jarmo Koski – Salattu elämäni (S&S 2025).