Kaksi henkilöautoa ajoi nokkakolarin Turuntiellä Lohjalla sunnuntaina iltapäivällä.

Ajokit romuttuivat siinä määrin, että kummankin auton kuljettaja jouduttiin pelastuslaitoksen mukaan irrottamaan autostaan. Ensihoito toimitti loukkaantuneet jatkohoitoon. Päivystävä palomestari ei tarkentanut, miten vakavia vammoja kuljettajat saivat.

Autoissa ei ollut kuljettajien lisäksi muita. Myöskään tietoa loukkaantuneiden sukupuolesta tai ikäluokasta ei annettu julki.

Turma tapahtui tiellä 110 Vesikansantien ja Hiidenveden sillan välisellä osuudella hieman ennen iltakuutta. Länsi-Uudenmaan poliisi selvittää onnettomuuden syytä.