Trumpin mukaan Yhdysvallat iski lauantai-iltana Venezuelan rannikolla alukseen, jota käytettiin väitetysti huumesalakuljetukseen.

Trump kävelee lentotukialuksen kannella naisen vierellä.

Avaa kuvien katselu

Trump vieraili sunnuntaina Norfolkin laivastotukikohdassa. Kuva: Saul Loeb / AFP

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, että Yhdysvallat alkaa tarkastella huumekartellien vastaisten iskujen laajentamista myös maitse kulkeviin salakuljettajiin.

Sunnuntaina Norfolkin sotilastukikohdassa maan merivoimien joukoille puhunut Trump sanoi, että Yhdysvaltojen joukot tekivät lauantai-iltana Venezuelan rannikolla iskun alukseen, jota käytettiin väitetysti huumesalakuljetukseen. Yhdysvaltain puolustusministeriö kertoi aiemmin, että asevoimat oli tehnyt perjantaina iskun Venezuelan rannikolla.

– Viime viikkoina merivoimat on tukenut tehtäväämme räjäyttää kartelliterroristit helvettiin vesillä … Teimme jälleen sellaisen (iskun) eilisiltana. Nyt emme löydä heitä enempää, Trump sanoi.

– He eivät tule enää meriteitä pitkin, joten nyt meidän on alettava tarkastelemaan maata, koska heidän on pakko mennä maata pitkin, hän jatkoi.

Trump on vahvistanut viime aikoina Yhdysvaltojen sotilaallista läsnäoloa Etelä-Karibian alueella huumekaupan vastaisen operaation vuoksi. Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan iskuissa on kuollut ainakin 21 ihmistä.

Useat yhdysvaltalaispoliitikot ovat kyseenalaistaneet Yhdysvaltain toimien laillisuuden muun muassa siksi, että maan asevoimia on käytetty lainvalvontatarkoituksessa. Mahdollinen iskujen laajentaminen maitse tehtävään salakuljetukseen nostaa esille myös uusia laillisuuskysymyksiä, koska sotilaallisia iskuja tehtäisiin tuolloin vieraiden valtioiden maaperällä.

Lähteet: Reuters, AFP