Oikeusavustaja Sena Elikücük kertoo kuulleensa useilta silminnäkijöiltä, että esimerkiksi aktivisti Greta Thunbergiä olisi kohdeltu Israelissa kaltoin.

Ryhmä ihmisiä seisoo laivan kannella,. Aluksen kaiteeseen on kiinnitetty Palestiinan lippu.

Avaa kuvien katselu

Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg kuvattiin 1. syyskuuta Barcelonan satamassa Gazaan pyrkineen avustuslaivan kannella. Kuva: Lluis Gene / AFP

5.10. 7:18•Päivitetty 5.10. 8:14

Gazaan pyrkineen avustuslaivueen ruotsalaisaktivistien oikeusavustaja aikoo valittaa YK:lle siitä, miten Israel on kohdellut kiinni ottamiaan aktivisteja. Asiasta kertoo uutistoimisto TT.

Oikeusavustaja Sena Elikücük kertoo kuulleensa useilta silminnäkijöiltä, että esimerkiksi aktivisti Greta Thunbergiä olisi kohdeltu Israelissa kaltoin. Elikücükin mukaan silminnäkijät ovat kertoneet, että Thunbergiä olisi muun muassa kiskottu hiuksista ja että hänet olisi painostettu suutelemaan Israelin lippua.

– Nämä vakavat syytökset on tutkittava, Elikücük, ihmisoikeuksiin erikoistunut juristi, sanoi TT:n mukaan.

Guardian-lehti kertoi omien tietojensa pohjalta Thunbergin kohtelusta lauantaina. Guardianilla on lähteenään muun muassa kirje, jonka Ruotsin ulkoministeriö on lähettänyt Thunbergin läheisille. Kirjeen mukaan Thunberg oli kertonut hänet tavanneelle ulkoministeriön edustajalle esimerkiksi, että hän ei ole saanut tarpeeksi vettä ja ruokaa ja että hänen sellissään on luteita.

Elikücük sanoo myös nähneensä ulkoministeriön Thunbergistä lähettämän sähköpostin. Hänen mukaansa useilta ruotsalaisilta on lisäksi Israelissa evätty lääkehoito.

– Aion raportoida näistä ihmisoikeusrikkomuksista YK:ssa asianmukaisille tahoille, hän sanoi.

Elikücük moitti myös Ruotsin viranomaisten toimintaa.

– En ole saanut ruotsalaisista mitään tietoja sen enempää ulkoministeriöltä kuin Ruotsin suurlähetystöltä Tel Avivissa. On tärkeää, että saan tiedon kaikista vankeudessa Israelissa tapahtuvista väärinkäytöksistä.

Kiinni yli 400 ihmistä

Israel pysäytti Gazaan suunnanneet alukset tällä viikolla ja otti kiinni niissä olleet yli 400 ihmistä. Gazan saarron murtamista yrittäneeseen laivueeseen kuului 42 alusta.

Avustuslaivueessa oli mukana myös kuusi suomalaista. Ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner kertoi perjantaina viestipalvelu X:ssä, että Suomen Israelin-konsuli oli tavannut viisi Israelin kiinni ottamaa suomalaista. Hän sanoi, että ministeriön käsityksen mukaan kenelläkään heistä ei ollut hätää.

Israel on vapauttanut ja karkottanut osan laivoilta kiinni ottamistaan ihmisistä. Lauantaina 137 Global Sumud Flotilla -avustuslaivueen mukana matkustanutta karkotettiin Turkkiin. Suomen ulkoministeriöllä ei lauantaina ollut vahvistettua tietoa siitä, oliko Turkin-lennolla mukana suomalaisia.