Moni suomalainen suosii arjessaan helppoja tapoja säästää energiaa, kertoo sähköyhtiö Helenin Norstatilla teettämä kyselytutkimus.

30 prosenttia vastaajista pyrkii säästämään energiaa sammuttamalla valot huoneista, joissa ei vietetä aikaa, kun taas vain viisi prosenttia kertoo ottavansa lyhyempiä suihkuja energiaa säästääkseen.

Kodin energiankulutuksesta keskimäärin 20 prosenttia syntyy lämpimän veden käytöstä, joista suurin osa kuluu hygieniaan.

– Jos lämmität käyttövetesi sähköllä, suihkujen lyhentäminen ja veden turhan valuttamisen välttäminen ovat hyviä keinoja ottaa haltuun omaa energiankulutustaan. Lyhentämällä omaa päivittäistä suihkuaikaa viidellä minuutilla viikon ajan, voi säästää kilowattitunnin sähköä, kertoo Helenin hinnoitteluanalyytikko Satu Oker-Blom tiedotteessa.

Kotitalouksien lämmitystarve nousee huomattavasti kelien viiletessä. Vain kahdeksan prosenttia tutkimuksen vastaajista kertoo laskeneensa huoneen lämpötilaa, kun taas noin 30 prosenttia voisi kuitenkin ajatella hyödyntävänsä lämpötilan laskemista energiansäästökeinona.

Itseasiassa lämmitys kattaa noin 50 prosenttia energiankulutuksesta. Jopa asteen lasku huonelämpötilassa voi pienentää energiankulutusta viiden prosentin verran.

– Koko asunnon lämpötilaa ei välttämättä tarvitse laskea vaan esimerkiksi makuuhuoneen pitäminen muita huoneita viileämpänä voi toimia jo helppona energiansäästöniksinä, vinkkaa Oker-Blom.

Lisäksi kannattaa huomioida, että kylpyhuoneen lattialämmitys on riittävä, kun lattia tuntuu paljasta jalkapohjaa vasten juuri ja juuri lämpimältä. Kylpyhuoneen ovi kannattaa pitää suljettuna, jotta lämpö ei karkaa muihin huoneisiin.

Tutkimustulosten mukaan kaikista yleisin tapa säästää sähköä, on ajoittaa omaa sähkönkulutustaan halvemmille tunneille. 35 prosenttia vastaajista kertoo jo ajoittavansa sähkönkulutusta energiaa säästääkseen ja 55 prosenttia voisi ajatella hyödyntävänsä edullisia tunteja energiansäästökeinona.

Erityisesti suurta kulutusta aiheuttavat kodin toimet, kuten sähköauton lataus, lämminvesivaraajan käyttö, saunominen sekä pyykin- ja astianpesukoneiden pyöräytykset on fiksua ajoittaa negatiivisille tai edullisille tunneille. Negatiivisen sähkönhinnan hetkiin ajoitettu kulutus näkyy sähkölaskussa energian keskihinnan alenemisena ja näin koko sähkölaskun pienenemisenä.

Kulutuksen ajoittamisen merkitys on korostunut entistään sen jälkeen, kun pörssisähkössä siirryttiin niin sanottuun varttihinnoitteluun.

Norstat kysyi Helenin toimeksiannosta verkkopaneelin avulla 18–75-vuotiaiden suomalaisten energiaa koskevia mielipiteitä 17.–25. syyskuuta 2025. Paneeliin osallistui 421 pörssisähkön käyttäjää ja pörssisähköä koskevien vastausten osalta tutkimuksen virhemarginaali on noin 4,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.

LUE MYÖS:
Näin suomalaiset säästävät pörssisähkössä, yksi virhe voi käydä kalliiksi

Ärsyttävätkö pörssisähkön poukkoilevat hinnat? Näin halvalla sopimuksia nyt saa

Nouseeko pörssisähkön hinta pian pilviin? Asiantuntijan mukaan riski on todellinen

Poimintoja videosisällöistämme

Pörssisähkön hinnoittelu muuttuu täysin, tilalle 96 eri hintaa vuorokaudessa

Tämä sähkösopimus on lähes aina halvin – ekonomisti kumoaa yleisen harhaluulon

Näin pienennät sähkölaskua: Selvitimme kodin pahimmat energiasyöpöt