Maan apulaisterveysministeri sanoi syyskuussa, että epidemia on aiheuttanut maahan kansallisen kriisin.

Fidžin saarivaltiossa riehuu hiv-epidemia. Mostphotos

Hiv-epidemia riehuu Tyynellämerellä sijaitsevassa Fidžin saarivaltiossa, kertoo BBC.

Viimeisen viiden vuoden aikana Fidžistä on tullut yksi maailman nopeimmin kasvavan hiv-epidemian keskittymistä. Vielä vuonna 2014 sairauden kanssa eli alle 500 ihmistä. Kymmenen vuotta myöhemmin hiv-positiivisten määrä oli kasvanut 11-kertaiseksi.

Lukemat saivat maan terveysministerin julistamaan maahan hiv-epidemian viime tammikuussa.

Syyskuussa maan apulaisterveysministeri Penioni Ravunawa totesi, että alati kasvavat tartuntamäärät ovat aiheuttaneet maahan kansallisen kriisin.

– Ja tilanne ei helpotu, Ravunawa sanoi.

BBC:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan todetut tapaukset ovat vain jäävuoren huippu, ja epidemian todellinen mittakaava on todennäköisesti paljon suurempi kuin viralliset luvut antavat ymmärtää.

Ongelmana veren jakaminen

Merkittävin syy Fidžin hiv-epidemian taustalla ovat suonensisäiset huumeet.

Maan terveysministeriön mukaan yksi tekijä epidemian taustalla on paikallisten huumeidenkäyttäjien keskuudessa yleistynyt käytäntö, jossa huumeidenkäyttäjät ikään kuin jakavat yhden huumeannoksen.

Käytännössä suonensisäisten huumeiden käyttäjä luovuttaa verta toiselle huumeidenkäyttäjälle huumeannoksen saatuaan.

Tämä henkilö saattaa puolestaan luovuttaa verta kolmannelle, joka saattaa taas luovuttaa verta neljännelle henkilölle.

Käytäntö on suosittu myös siksi, että siihen tarvitaan vain yksi neula.

Paikallisen Drug Free Fiji -kansalaisjärjestön toiminnanjohtajan Kalesi Volatabun mukaan maassa on äärimmäinen puute paikoista, joista saisi puhtaita neuloja.

Tämä taas saattaa lisätä neulojen ja veren jakamisen kaltaisia vaarallisia käytäntöjä.

Volatabun mukaan tiedon puute hiv:stä onkin keskeinen tekijä epidemian taustalla.

Seksiä aineissa

Suonensisäisen huumeidenkäytön jälkeen toiseksi merkittävin hiv:n tartuntareitti on paikallisten tilastojen mukaan seksi.

Fidžin hiv-epidemiaa selittääkin paikallisen terveysministeriön mukaan osin metamfetamiinin käyttö seksin aikana ja sitä ennen.

Viimeisen 15 vuoden aikana metamfetamiinin käyttö on aiheuttanut maahan kriisin, jonka vuoksi Fidžille julistettiin vähän aikaa sitten kansallinen hätätila.

BBC:n haastatteleman José Sousa-Santosin mukaan Fidžin hiv-kriisin kannalta huolestuttavaa ei ole ainoastaan ajankohtainen tilanne, vaan myös tilanteen kehitys.

Sousa-Santos on Uudessa-Seelannissa sijaitsevan Canterburyn yliopiston Tyynenmeren alueen turvallisuuskeskuksen johtaja.

Sousa-Santosin mukaan paikallinen sairaanhoito ei pysty hoitamaan käsillä olevaa epidemiaa.

– Se pelottaa meitä alueella työskenteleviä: Fidži ei mitenkään pysty hoitamaan tätä.