Kalustoa. Turkin ilmavoimien F-16-hävittäjä vuonna 2014. INGO WAGNER

Venäläisten Mikojan-Gurevits MiG-31 Foxhound -hävittäjien syyskuinen Viron ilmatilassa suorittama ilmatilaloukkaus on herättänyt keskustelua aiemmasta tapauksesta Turkissa. The Aviationist on kerrannut tuon tapauksen taustoja.

Marraskuun 24. päivänä 2015 Turkin ilmavoimien General Dynamics F-16 -monitoimihävittäjä ampui alas venäläisten Suhoi Su-24M2 Fencer -rynnäkkökoneen Turkin ja Syyrian rajalla. Pudotuksessa käytettiin tiettävästi AIM-120 Amraam -ilmataisteluohjusta.

Venäläisen version mukaan kone oli noin kilometrin verran Syyrian puolella, kun se ammuttiin alas. Turkkilaisten mukaan kone oli 1,36 kilometriä rajan sisäpuolella. Se oli ehtinyt loukata ilmatilaa 17 sekunnin ajan.

Saman vuoden lokakuun 3. ja 4. päivänä venäläiset Su-30SM- ja Su-24-koneet olivat useasta varoituksesta huolimatta loukanneet Turkin ilmatilaa, jolloin turkkilaiset F-16-hävittäjät oli hälytetty ilmaan.

Tapausten yhteydessä yksi venäläisistä Su-30SM-koneista oli väitetysti pitänyt turkkilaiskoneet tutkalukituksessa viiden minuutin ja 40 sekunnin ajan. Ilmataistelussa seuraava askel olisi ohjuslaukaisu.

Näistä syistä Turkki oli ilmoittanut, että seuraavaan loukkaukseen vastattaisiin aseellisesti. Aiemmin näin oli toimittu esimerkiksi syyrialaisen MiG-23-hävittäjän tapauksessa.

Ennen Su-24:n alasampumista konetta oli turkkilaisten mukaan varoitettu radiolla kymmenen kertaa yli viiden minuutin ajan. Myöhemmin Yhdysvallat vahvisti tämän.

Tuore syyskuinen ilmatilaloukkaus kesti noin 12 minuuttia. Tämä on pisin loukkaus sitten vuoden 2004, kirjoittaa Viron parlamentin Riigikogun jäsen Eerik-Niiles Kross Estonian Worldissa. Lisäksi kyseessä oli kolme hävittäjäkonetta, ei mikään yksittäinen ikääntyvä ilma-alus.

Kross painottaa, että aseellisen voiman käyttö on Naton ilmatilanvalvonnassa absoluuttinen viimeinen vaihtoehto, ja päätöksen voimankäytöstä tekee se maa, jonka hävittäjät ovat asialla – tässä tapauksessa Italian F-35-kalusto.

”Naton Baltic Air Policing on rauhanajan operaatio, jonka tarkoituksena on valvoa ilmatilaa, tunnistaa loukkaukset ja taata suvereniteetti… Jokainen tutkatallenne, kaikki radioliikenne ja ohjaamotallenteet säilytetään, ja niistä tulee evidenssiä diplomaattisille protesteille, Naton Artikla 4:n tai 5:n keskusteluille sekä oikeudellisille toimenpiteille.”

”Teoriassa Viro olisi voinut käskeä ampumaan koneet alas, mutta käskyn koordinoiminen liittolaistemme kanssa tällä aikajänteellä olisi ollut liki mahdotonta. Ehkä tulevaisuudessa tarvitaan selkeämpiä sopimuksia.”

Krossin mukaan Viron tulisi harkita omien hävittäjäkoneiden hankintaa ja niiden integrointia pohjoismaisten ilmavoimien toimintaan. Alkuun päästäisiin esimerkiksi liisaamalla pieni joukko Saab Gripen -hävittäjiä.

Juttu on julkaistu alun perin Tekniikka&Taloudessa.