Peräti seitsemän kymmenestä suosituimmasta kansanosakkeesta menetti omistajia.

Avaa kuvien katselu
Pörssisäätiö omistaa vuonna 1912 rakennetun Pörssitalon, joka sijaitsee Helsingin Fabianinkadulla. Kuva: Silja Viitala / Yle
Pörssisäätiön tuoreen seurannan mukaan suomalaiset sijoittajat ovat siirtäneet omistuksiaan vakaista suuryhtiöistä kasvuhakuisiin yrityksiin. Teknologiayhtiö Nokia nousi heinä–syyskuussa kansanosakkeiden listalla toiseksi ohittaen energiayhtiö Fortumin.
Peräti seitsemän yhtiön omistajamäärä pieneni. Yhteensä kansanosakkeista poistui lähes 30 000 osakesijoittajaa. Kansanosakkeiden yhteenlaskettu omistajamäärä pysytteli lähes 1,9 miljoonassa.
– Helsingin pörssi on ollut vahvassa nousussa, mikä on näkynyt myös kansanosakkeiden arvostustasojen nousuna. Kun kurssit ovat korkealla, vakaista ja turvallisiksi mielletyistä osinkoyhtiöistä on kotiutettu voittoja, Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri arvioi tiedotteessa.
Nokian nousua kansanosakkeiden listalla selittää osaltaan yhtiön toimitusjohtajan vaihtuminen. Huhtikuun alussa yhtiön johdossa aloitti Justin Hotard, joka siirtyi Nokialle teknologiayhtiö Inteliltä.
– Toimitusjohtajanvaihdos on usein avaintapahtuma, joka herättää sijoittajat miettimään yhtiön tulevaisuutta. Nokian uusi toimitusjohtaja vaikuttaa ottaneen julkisuudessa aktiivisen roolin, mikä on sijoittajien tiedontarpeiden ja tuntuman kannalta tärkeää, Lounasmeri sanoo tiedotteessa.
Kansanosakkeiden listan kärkipaikkaa pitää yhä Nordea, jolla on yli 340 000 suomalaista osakesijoittajaa. Nokian ja Fortumin jälkeen suosituimpia ovat Sampo, Neste, Elisa, Nordea, Telia, Orion, UPM ja Kesko.
Sijoittajat suosivat kasvuhakuisia yrityksiä
Eniten uusia omistajia saaneiden yhtiöiden joukossa painottuvat kasvuhakuiset yritykset. Elisa, ohjelmistoyritys Qt Group ja tietoturvayhtiö SSH Communications Security, joiden kasvua selittää kyberturvallisuus ja puolustusteollisuus. Terveydenhuollon toimija Terveystalo taas pyrkii vastaamaan väestön ikääntymiseen.
– Yhteiskunnallisessa keskustelussa on peräänkuulutettu omistajilta kasvuhalukkuutta. Tavalliset osakesijoittajat ovat vastanneet huutoon lisäämällä alkusyksyllä sijoituksia kasvuhakuisiin yhtiöihin, Lounasmeri lisää tiedotteessa.
Kansanosakkeiden lista on Pörssisäätiön ylläpitämä tilasto Helsingin pörssin kymmenestä laajimmin omistetusta osakkeesta. Lista perustuu Euroclearin rekisteritietoihin ja keskittyy yhtiöihin, joilla on eniten yksityishenkilöomistajia. Seuraavan kerran kansanosakkeiden omistajatilastot julkistetaan tammikuussa, jolloin selviävät loka–joulukuun muutokset sekä koko vuoden kehitys.