Neuvotteluissa on Trumpin mukaan tapahtunut valtavan paljon edistystä.
6.10. 23:40•Päivitetty 0:04
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi maanantaina, että hän uskoo Gazan rauhansopimuksen syntyvän pian.
Puhuessaan toimittajille Valkoisen talon Oval Officessa Trump sanoi, että neuvotteluissa on tapahtunut valtavan paljon edistystä.
– Meillä tulee olemaan Gazan rauhansopimus, olen melko varma siitä, kyllä, Yhdysvaltain presidentti sanoi.
Trump sanoi äärijärjestö Hamasin suostuneen ”hyvin tärkeisiin” asioihin, kun Hamasin ja Israelin valtuuskunnat aloittivat epäsuorat neuvottelut Egyptissä sodan päättämisestä Trumpin 20-kohtaisen suunnitelman mukaisesti.
– Mielestäni meillä menee erittäin hyvin ja mielestäni Hamas on suostunut asioihin, jotka ovat hyvin tärkeitä, Trump sanoi, kun toimittajat kysyivät häneltä neuvotteluista.
Trump myös kiisti toimittajille tiedon, jonka mukaan hän olisi syyttänyt Israelin pääministeri Benjamin Netanjahua kielteisestä suhtautumisesta neuvotteluihin sanoen, että Netanjahu on ollut ”hyvin myönteinen sopimuksen suhteen.”
AFP, Reuters