Outokummun seurakunta toivoo, että nuoret tulisivat juttelemaan, jos onnettomuus vähänkin painaa.

Asfaltilla on hautakynttilöitä ja niiden keskellä neljä osin palanutta Wunder Baum -ilmanraikastinta.

Avaa kuvien katselu

Poliisi ei ollut vielä maanantaina iltapäivällä päässyt kuulemaan kaikkia onnettomuudessa olleita nuoria. Epäselvää on muun muassa, ovatko kaikki käyttäneet turvavyötä ja mikä on ollut auton vauhti onnettomuushetkellä. Kuva: Pauliina Tolvanen / Yle

Perjantai-iltana sattunut kuolonkolari on koskettanut syvästi outokumpulaisia.

Kirkkoherra Satu Ruhanen kuvaa onnettomuuden nostaneen pintaan laajan kirjon tunteita.

– Paljon surua, huolta ja hätää, mutta myös vihaa, syyllistämistä ja syyllisyyttä.

Kolarissa menehtyi paikkakuntalainen 75-vuotias mies. Hän oli yksin liikkeellä autollaan, kun toinen auto törmäsi toistaiseksi tuntemattomasta syystä hänen autonsa keulaan.

Toisen onnettomuusauton kuljettaja oli 17-vuotias nuori. Hänen kyydissään oli neljä nuorta. Kaikki nuoret loukkaantuivat.

Poliisi epäilee nuorta kuljettajaa muun muassa rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Seurakunnan nuorisotyöntekijä Aleksi Roivas kuvaa, millaisia tuntemuksia tapahtunut on aiheuttanut nuorissa:

Video: Pauliina Tolvanen / Yle, Toni Pitkänen / YleKirkon ovet ovat avoinna

Outokummun seurakunta on tarjonnut kaupunkilaisille kriisiapua. Kirkon ovet olivat auki viikonloppuna, ja tällä viikolla kirkon nuorisotyöntekijät kiertävät kouluissa juttelemassa nuorten kanssa.

Nuorisotyöntekijä Aleksi Roivas toivoo, että heille tultaisiin puhumaan, jos asia vähänkin painaa.

– Tällaiset onnettomuudet jättävät pitkät arvet. Siksi olisi hyvä, että asiasta puhuttaisiin.

Kirkon lisäksi myös Outokummun kaupungin nuorisotyö on tarjonnut nuorille keskusteluapua.

Outokummun kirkkoherra Satu Ruhanen kertoo, että kirkon ovet ovat maanantai-iltana auki:

Video: Pauliina Tolvanen / Yle, Toni Pitkänen / YleJuorut leviävät somessa

Pohjois-Karjalassa sijaitseva Outokumpu on vajaan 6 500 asukkaan kaupunki, missä ihmiset tuntevat toisensa. Kirkkoherra Satu Ruhasen mukaan siitä on sekä etua että haittaa.

Kirkon, kaupungin ja järjestöjen tukiverkosto oli hetkessä toiminnassa, kun eri tahot tuntevat toisensa.

– Kääntöpuolena juoruilu voi olla todella loukkaavaa ja haavoittavaa. Etenkin sosiaalisessa mediassa on paljon ikäviä kommentteja, Ruhanen sanoo.

Onnettomuuden syystä ja tapahtumien kulusta on toistaiseksi vain vähän varmaa tietoa.

Poliisi ei esimerkiksi ole ottanut kantaa siihen, ajoiko 17-vuotias nuori onnettomuushetkellä ylinopeutta.

Kolaripaikalla paloi maanantaina kynttilöitä:

Video: Pauliina Tolvanen / Yle, Toni Pitkänen / Yle

Satu Ruhanen toivoo, että liikennekäyttäytymisestä käydään kaupungissa keskustelua, mutta vasta vähän myöhemmin.

– Outokummussa on kulttuuria, että ajetaan lujaa. Asiasta pitää ehdottomasti keskustella, mutta vielä ei ole sen aika. Nyt on kohtaamisen aika.