Maria Drockila on pitänyt itsensä vuosikymmeniä kiireisenä. Siihen liittyy pakenemista, hän myöntää uutuuskirjassa. Nyt on löytynyt uusi suunta.
Oletko nainen, joka rakastaa vaikeuksia, hyvä ystävä kysyi Maria Drockilalta tämän vuoden alussa.
Kysymys jäi askarruttamaan, ja Drockila päätti jälleen muuttaa elämäänsä.
Näin hän kertoo Jaana Villasen kirjoittamassa uutuuskirjassa Nainen taitekohdassa (Readme). Haastattelukirja kertoo 22 naisen tarinan minämuodossa. Monet heistä ovat tuttuja julkisuudesta.
Ystävän kysymys sai Drockilan pohtimaan, mikä elämässä oikeastaan on tärkeää. Nyt hän on löytänyt uuden suunnan.
48-vuotias Maria Drockila on ollut monessa mukana. Hän ponnahti julkisuuteen vuonna 1997 Miss Suomi -kisojen toisena perintöprinsessana. Muutama kuukausi kisojen jälkeen Spede Pasanen teki 19-vuotiaasta Drockilasta Spede-yhtiöiden toimitusjohtajan.
Drockila ei mainitse yllättäen uutuuskirjassa Spede Pasasta sanallakaan, vaikka kirja käsittelee elämän taitekohtia. Rohkeutta. Valintoja, joita on ollut pakko tehdä, jotta pääsee eteenpäin.
Maria Drockila ja Spede Pasanen Tangomarkkinoilla kesällä 1998. Kuva: Kari Kuukka
Kirjassa hän mainitsee hieman kryptisesti kolme taitekohtaa.
”Kirjan mukaan Marian elämässä on ollut kolme merkittävää taitekohtaa. Ensimmäinen vaihe oli “ei ollut mitään menetettävää”, kirjassa kerrotaan.
Toisessa vaiheessa kuvioihin on astunut äitiys ja yrittäjyys ja alkaa olla paljon menetettävää.
Omaa nimeään kantaneen kynttiläpajansa viisi vuotta sitten lopettanut Drockila kertoo kirjassa, että nyt elämässä on edessä kolmas taitekohta, luopuminen.
Palataan siihen kohta. Aloitetaan ensin alusta, kotkalaisen tytön lapsuudesta 1980-luvun Suomessa.
”
Drockila ei mainitse yllättäen uutuuskirjassa Spede Pasasta sanallakaan.
Miss Suomi -kisojen 1997 toinen perintöprinsessa Maria Drockila (vasemmalla), voittaja Karita Tuomola ja ensimmäinen perintöprinsessa Taija Jurmu. Drockila luopui perintöprinsessan tittelistä, kun hänestä tuli Spede-yhtiöiden toimitusjohtaja. Kuva: Pekka Tynell
Kirjan mukaan kuusivuotiaana koulunsa aloittaneen Drockilan lapsuutta varjosti kokemus, että hän ei kuulunut joukkoon. Oppimisesta oli vaikea saada otetta. Koulunkäynti oli valtavan haastavaa.
”Oppimisvaikeuksien ja jatkuvan epäonnistumisen tunteen myötä ajattelin jo varhain, että minusta ei tulisi mitään”, Drockila kertoo kirjassa.
Drockila koki jääneensä koulussa ilman tukea. Kukaan ei sanonut, että sinä pystyt kyllä. Tunteistaan hän ei kirjan mukaan puhunut kenellekään eikä kukaan myöskään kysynyt.
Drockila ei tullut omasta mielestään nähdyksi ja kuulluksi. Itseluottamus, jonka varassa haaveet syntyvät, jäi kasvamatta. Ilman haaveita on vaikea kuvitella tulevaisuutta, hän miettii kirjassa.
Elämästä tuli päivä kerrallaan etenemistä. Omat kyvyt ja lahjat jäivät varjoon. Kirjan mukaan kukaan ei katsonut Drockilan kanssa läksyjä. Äidillä oli kolme kukkakauppaa ja isä oli merimies. Vanhemmat sisarukset olivat jo omillaan.
Kirjassa Maria Drockila kertoo, että häntä kiusattiin koulussa jo varhain ja jäljet jäivät syvälle. Siitä alkoi rakentua kapea minäkuva, jossa ammatilliset haaveet eivät olleet osa omaa tulevaisuutta. Jäljelle jäi vain selviytymisen tie.
Vanhempiaan Drockila ei kirjassa moiti. He tekivät parhaansa.
”Vanhempani antoivat minulle mallin siitä, että voi tehdä.”
Maria Drockilaa verrattiin missikisa-aikoina nuoreen Riitta Väisäseen. Kuva: PAUL WILLIAMS
Vanhemmiltaan hän oppi, että elämässä voi tehdä mitä vain ilman akateemista uraakin.
Lapsuudenkoti sijaitsi äidin kukkakaupan takahuoneessa. Jo nuorena Maria Drockila kasvoi kauppiaaksi, sai vastuuta ja pystyi pyörittämään yksin kukkakauppaa. Myöhemmin yrittäjänä kokemuksesta on ollut paljon hyötyä. Sielultaan hän kokee kuitenkin kirjan mukaan olevansa enemmän herkkä taiteilija ja luonnonlapsi kuin tehomyyjä.
Kirjassa Drockila kertoo suorittaneensa aikuisena seitsemän tutkintoa, joista hän mainitsee viisi: liiketoiminnan perustutkinto, taideterapeutti, Ihminen tavattavissa -terapeutti, psykodraamaohjaaja ja seksuaaliohjaaja.
Kaikki tutkinnot ovat olleet hänen mukaansa johonkin tarpeeseen.
Kirjan mukaan yksi taitekohta oli oma kynttiläpaja Maria Drockila Oy, jota hän pyöritti 22 vuotta. Silloin hän alkoi luottaa kykyynsä tehdä ja onnistua. Parhaimmillaan työntekijöitä oli 127.
Kynttiläpaja antoi ja otti. Drockila menetti kirjan mukaan muutamia kertoja ison osan omaisuudestaan, kun yritys menetti kaikki omat pääomansa. Mutta Drockila rakensi omaisuuden aina takaisin.
”En osannut pelätä, koska en ymmärtänyt niin paljon luvuista, keskityin tekemiseen. Tänä päivänä en uskaltaisi enää tehdä niitä ratkaisuja”, Maria Drockila kertoo kirjassa.
Maria Drockila pyöritti omaa kynttiläpajaa 22 vuotta. Alkuvuodesta 2020 hän teki lopettamispäätöksen. Kuva: IS:n arkisto
Pandemiasta ei ollut aavistustakaan, kun Drockila päätti lopettaa Kynttiläpajan toiminnan vuoden 2020 alussa. Ellei lopettamispäätöstä olisi tehty, yritys olisi luultavasti mennyt pandemian takia nurin, hän sanoo kirjassa.
Tarjouksista huolimatta hän ei myynyt Kynttiläpajaa vaan päätti lopettaa sen.
”Siten nimeni ei myöskään jäänyt elämään jossain jonain, jota en tiedä, mihin se menee. Siinä olisi tavallaan mennyt myös minun identiteettini, joka kuitenkin oli sidoksissa brändiin monellakin tavalla. Myynnistä tullut raha ei olisi kompensoinut minulle sitä, minkä kanssa olisin joutunut elämään loppuelämääni”, Maria Drockila sanoo kirjassa.
Ystävän tämän vuoden alussa esittämä kysymys, oletko nainen, joka rakastaa vaikeuksia, sai Maria Drockilan miettimään elämän ”fundamentteja”, hän kuvailee kirjassa.
Drockila alkoi liukua kohti seuraavaa taitekohtaa.
”Kuinka paljon arjessa koetuista vaikeuksista on itseasiassa suoraan omien valintojen seurauksena syntyneitä luonnollisia haasteita, joista voisi luopua, luopumatta mistään todella tärkeästä”, Drockila pohtii kirjassa.
Kirjan mukaan yksi iso päätös oli luopua kaikesta sellaisesta maallisesta omaisuudesta, jota ei itse käytä. Omaisuudesta, joka työllistää ja kuormittaa tai ottaa enemmän aikaa kuin antaa vapauden ja levollisuuden kokemusta.
”
Tavoitteeni on nyt yksinkertaisempaa ja vapaampaa elämää kohti.
Luopuminen on edennyt asteittain.
“Tiedostamaton Pelko on saanut minut keräämään asioita, olen luonut tavaroilla turvaa. Tämä on minulle iso päätös, sillä olen pienestä pitäen ennemminkin lisännyt kaikkea kuin vähentänyt.”
”Olen pitänyt itseäni kiireisenä vuosikymmeniä. En tarkoita, että olisin hankkinut tai tehnyt mitään sinänsä järjetöntä, mutta joskus mielekkääseenkin tekemiseen ja hankintoihin liittyy pakenemista. Olen kokeillut ”Paljoa” vuosikymmenet. ”Vähää” en ollut vielä kokeillut. Siitä löysin uuden suunnan.”
Maria Drockila kotonaan loppuvuodesta 2020. Kuva: Kimmo Raisanen
”Tavoitteeni on nyt yksinkertaisempaa ja vapaampaa elämää kohti.”
Drockila kertoo kirjassa, että luopumalla turhasta jäljelle jää merkityksellinen. Hän kokee elävänsä jo nyt pitkälti omannäköistä elämää.
”Minulla on kasvimaa, muutama kana ja pari mehiläispesää. Ne tuovat iloa ja puhdas ruoka tuntuu merkitykselliseltä.”
Perunat ovat saaneet Drockilan miettimään läsnäolon mielikuvaa, josta näyttää erityisesti sosiaalisessa mediassa tulleen markkinoinnin keihäänkärki.
”Kun näen ihmisen kaivavan perunoita maasta, en voi nähdä, onko hän itsessään ja läsnäolon tilassa. Mutta itse kaivaessani perunoita maasta, jos olen rehellinen, tiedän kyllä, olenko läsnäolon tilassa vai en. Jos keskityn perunoihin, minääni sen kummemmin pohtimatta ja kehoni on rauhassa sen kanssa mitä teen, olen oikeassa paikassa.”
Sitaatit ovat Jaana Villasen kirjasta Nainen taitekohdassa (Readme).