Sääolosuhteet koettelevat Alone Suomi -ohjelman osalllistujia. Varo paljastuksia!


Porilainen Liisa, 60, on ilahduttanut katsojia Alone Suomi -ohjelmassa. MTV3
Alone Suomi -ohjelman kilpailijoista kuusi on viettänyt jo seitsemän päivää erämaan armoilla.
Seitsemäs päivä valkenee, vettä satelee aika ajoin ja tuuli yltyy kovaksi puuskissa. Tämä tuottaa hankaluuksia muun muassa tavaroitaan kuivattelevalle Liisalle.
– Aikuinen ihminen rakentaa täällä majaa täällä metsässä, voi hyvänen aika. Ja vielä huonoa majaa, rakentaisikin hyvää majaa, mutta huonoa, Liisa manailee totuttuun tyyliinsä.
Majan rakenteet uhkaavat lähteä tuulen mukaan. Liisa, 60, yrittää rakentaa tukevampaa asumusta siinä onnistumatta.
– Olen yrittänyt, olen raahannut puita ja tehnyt kaiken maailman naruvirityksiä tuolla metsässä. Olen todella poikki ja kun täällä ei saa sitä ruokaa, niin rupeaa ihan pumpusta ottamaan, Liisa kertoo kameralle harmissaan.
Myöhemmin Liisa ilmoittaakin, että aikoo lopettaa kilpailussa.
– Oloni on nyt todella helpottunut, kun olen päättänyt, että lopetan tämän kilpailun. Se on tehnyt minulle paljon toiveikkaamman olon, Liisa sanoo.
– Luulen, että olen ensimmäinen, mutta en todella tiedä sitä.
Kaksi kilpailijaa on todellisuudessa luovuttanut ennen Liisaa.
Alone Suomi -ohjelman Liisalla oli hankaluuksia majan rakentamisessa. MTV3
– Vaikka täällä on kauhean kaunista, niin kyllä ihminen haluaisi jakaa sen jonkun toisen kanssa.
Liisa arvioi, että kokemuksen jälkeen kotiolot maistuvat entistäkin paremmilta.
– Kyllä täällä kelpaisi, kun olisi juustoja ja viiniä mukana ja kunnon hirsitupa, niin mikä ettei.
Puhelias Liisa on ilmeisesti ollut monen katsojan suosikkiosallistuja. Aiemmin Liisa sai saalista katiskaansa ja kyseisestä kohtauksesta julkaistu video sai katsojat ilmaisemaan suosiota.
– Liisa on suosikkini! Niin ihanan aito. Tsemppiä! eräs kirjoitti Instagramissa.
– Liisa on kyllä paras koko sakista.
– Liisa on niin hauska! Liisan juttuja oikein odottaa joka viikko.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.
– Lopetan tämän kilpailun ja lähden täältä nyt kotiin. Olen vähän tämmöinen, mitä ennen vanhaan sanottiin, nynny, Liisa toteaa häntä hakemaan saapuneelle pelastusryhmälle.
Liisa on ylpeä, että pystyi nukkumaan vailla pelkoja mets ässä vain pressu suojanaan ja että pysytteli kilpailussa viikon ajan. Hän havaitsi myös, että pystyy olemaan hiljaisuudessa keskellä ei mitään.
– On käyty raivon partaalla monta kertaa ja muuta, mutta sellaista elämä on. Kaikki menee ohi, hän päättää.
20 000 euron pääpalkinnosta kilpailee enää viisi osallistujaa.
Alone Suomi MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa tiistaisin kello 21. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.
Näistä kahdeksasta kilpailijasta on jäljellä viisi. MTV