Poliisi alkaa käyttää liikuteltavaa valvontaperävaunua Helsingissä lokakuun alussa.
Vaunu on kehitetty tehostamaan valvontaa julkisten paikkojen häiriökohteissa.
Siirreltävyyden ansiosta kameravaunulla voidaan valvoa joustavasti myös sellaisia julkisia paikkoja, jotka jäävät nykyisen kameraverkoston katvealueelle, poliisi kertoo tiedotteessa.
Valvontaperävaunu näkee kaikkiin suuntiin ja poliisi voi katsoa sen tuottamaa kuvaa suorana.
Jos kamera tallentaa epäillyn rikoksen, kuvaa voidaan käyttää rikostutkinnan tarpeisiin.
Kameravaunu ei tallenna ääntä.
– Valvontaperävaunu tuo lisäkyvykkyyttä poliisin tekemään valvontaan sen siirreltävyyden ansiosta. Vaunua voidaan siirtää poliisin oman analyysin ja esimerkiksi kaupunkilaisilta saadun palautteen perusteella valikoituihin kohteisiin. Lisäksi sitä voidaan käyttää apuna erilaisten yleisötapahtumien valvonnassa, kertoo Helsingin poliisin Valvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Hanna Kiiskinen tiedotteessa.
– Kameravalvonnan kehittäminen on yksi keinoista, joilla pyritään puuttumaan huumausainetilanteen aiheuttamiin häiriöihin Helsingissä. Uusi valvontaperävaunu on osa näkyvää valvontaa, jota poliisi on jo muutoinkin lisännyt tänä vuonna. Katukuvassa näkyvillä kameroilla on merkittävä ennalta estävä vaikutus rikoksiin ja häiriöihin, kuten poliisiautoilla tai poliisihevosillakin, Kiiskinen kertoo.


Poliisi valvoo julkisten paikkojen yleistä järjestystä ja turvallisuutta joka päivä muun muassa kaduille ja puistoihin jalkautumalla, autopartioissa sekä kaupunkikameroiden avulla.
Nyt Suomessa ensimmäistä kertaa käyttöön otettava uusi perävaunun päälle rakennettu kamerajärjestelmä on kehitetty tehostamaan valvontaa julkisilla paikoilla, erityisesti häiriöalttiilla alueilla.
Poliisin tekemän kameravalvonnan tarkoituksena on varmistaa ihmisten ja ympäristön turvallisuus sekä ennalta estää häiriöitä ja rikoksia. Kamerajärjestelmiä käytetään päivittäin apuna rikosten selvittämisessä. Tavoitteena kaikessa valvonnassa on kaupunkilaisten turvallisuuden lisääminen.
Poliisin kameravalvonta perustuu lakiin, ja kameravalvonnasta on lain mukaan myös ilmoitettava kylteillä. Valvontaperävaunu on merkitty poliisin tunnuksin.
Vastaavanlaisia liikuteltavia kamerajärjestelmiä on käytössä muun muassa Ruotsissa, missä niistä on hyviä kokemuksia.
Vaunu voidaan siirtää myös muualle Suomeen tarpeen mukaan.