Pudasjärveläisen pikkutien liikennemerkkiviidakko on herättänyt kiinnostusta ja kummastusta somessa.


Jaahas… on tasoristeystä, bussipysäkkiä, liikennevaloja ja vaikka mitä. Valveutunut tienkäyttäjä osannee tulkita liikennemerkit aiheettomiksi. Kuvaa ei ole manipuloitu. Marita Saarela
Kahden mutkan väliselle lyhyelle suoralle on saatu mahtumaan peräti seitsemän liikennemerkkiä. Erikoisesta tienpätkästä otettu kuva on riemastuttanut sosiaalisen median kanavilla.
Kuva on herättänyt kysymyksiäkin. Onko se tekoälyn tekosia?
Ei ole, kertoo kuvan ottanut Marita Saarela, ja lähes saman näkymän näyttää myös Google Street View.
Eroa kuvien välillä näyttää olevan sen verran, että Googlen kuvassa on yksi liikennemerkki vähemmän. Ohituskielto on ilmestynyt tien varteen kuvausauton vierailun jälkeen.
Pelkkiä koristeita?
Toinen kiinnostava kysymys kuuluu, onko tällainen liikennemerkkien pystyttely sallittua.
Merkeillä ei nimittäin ole todellista tarkoitusta kyseisellä tieosuudella. Tämä selviää viimeistään siitä, että yksi merkistä varoittaa tasoristeyksestä, vaikka paikkakunnalla ei ole rautatietä.
Pudasjärven kaupungin tekniseltä puolelta kerrottiin jo Iltalehden 28.9. julkaisemassa jutussa, että kyseinen paikka lukuisine liikennemerkkeineen on tiedossa mutta ei kuulu kaupungin vastuulle.
Siksi käännyimme nyt Poliisihallituksen puoleen. Vastaajaksi löytyi poliisitarkastaja Tuomo Katajisto, joka on aiemminkin vastaillut Iltalehden toimituksen ja lukijoiden kiperiin liikenneaiheisiin kysymyksiin.
Ensinnäkin kyse on yksityistiestä, jonka varteen tien ylläpitäjä saa pystyttää liikennemerkkejä. Niiden pystyttämiseen pitäisi kuitenkin saada kunnan suostumus.
Tässä tapauksessa suurin osa liikennemerkeistä on ollut paikallaan jo useita vuosia, eikä enää ole tiedossa, onko niille koskaan saatu – tai edes pyydetty – Pudasjärven kaupungin suostumusta.
Jos lupaa ei ole koskaan tullut, voitaisiin päätellä, että liikennemerkkiviidakko on laiton. Katajiston mukaan näin on, jos kyseessä on yleisesti liikenteeseen käytetty alue eli tieliikennelain tarkoittama tie.
– Liikenteenohjauslaitteiden käytöstä annetun asetuksen 2 §:ssä sanotaan, että tarpeeton liikenteenohjauslaite on poistettava tai peitettävä ja uskoakseni noista merkeistä vähintäänkin suurin osa on tarpeettomia, joten ne olisi poistettava, Katajisto sanoo aluksi.
Nämä liikennemerkit eivät seiso tien poskessa. Tiina Somerpuro
Sitten päästään mielenkiintoiseen tulkintaan siitä, mikä ylipäätään on tieliikennelain tarkoittama tie.
Nykyisen tieliikennelain esitöissä ja muutamassa lain voimaantulon jälkeisessä oikeustapauksessa on Katajiston mukaan todettu, että liikennemerkit ovat tien merkki.
– Kärjistäen sillä perusteella voisi katsoa, että noiden merkkien perusteella kyseessä on yleisesti liikenteeseen käytetty alue, mikä on aika järkevä näkökulma, koska harvassa tilanteessa tienkäyttäjä voi arvioida, onko kyseessä tieliikennelain tarkoittama tie vai jokin muu alue ja siten lähtökohta on merkkien noudattaminen, Katajisto pyörittelee.
Asiaa mutkistaa sekin, että kyseisellä tiellä on ihan kyltistä löytyvä nimi. Autoilija tai muu tienkäyttäjä pääsee kääntymään tälle nimetylle hiekkatielle isommalta asfaltoidulta tieltä.
Saavat seistä
Tarkastellaan kuitenkin kyseistä hiekkatietä vielä tarkemmin. Kaupungin teknisen henkilöstön mukaan tiellä on jossain kohtaa puomi, eli tie ei voi palvella yleistä liikennettä. Näin ollen bussipysäkistä ilmoittava merkkikin on pelkkä koriste.
Samalle kannalle kääntyy lopulta Katajistokin saatuaan tietää, ettei tiellä kulje yleistä liikennettä. Liikennemerkit saanevat törröttää hiekkatien poskessa jatkossakin.
– Jos väylä tosiaan johtaa vain pariin taloon, niin tuskin paikallinen poliisikaan lähtee nyppimään niitä tarpeettomina, koska väylä ei täytä tieliikennelain mukaisen tien kriteereitä, poliisitarkastaja katsoo.
Toimitus tavoitti kyseisen hiekkatien päässä sijaitsevan vapaa-ajan asuntona toimivan kiinteistön omistajan, mutta tämä ei halunnut kommentoida asiaa.