Pam haluaa Woltin noudattavan oikeuden päätöstä kaikkien työntekijöiden kohdalla.

Wolt aikoo palkata lähettejä työsuhteeseen tulevien kuukausien aikana. KIMMO HAAPALA

Ruokalähettiyhtiö Wolt kertoo palkkaavansa noin sata lähettiä työsuhteeseen. Aiemmin tänä vuonna korkein hallinto-oikeus (KHO) linjasi, etteivät yrityksen lähetit ole itsenäisiä yrittäjiä, vaan työntekijöitä.

Palvelualojen ammattiliitto Pam on tyytyväinen Woltin päätökseen, mutta muistuttaa, että päätöksestä huolimatta jopa 98 prosenttia läheteistä on jäämässä työsuhteen turvan ulkopuolelle.

– Oikeuden päätöstä pitää noudattaa kaikkien Wolt-lähettien kohdalla, muuten koko kuvio haiskahtaa valkopesulta ja kaksilla rattailla ajelulta, Pamin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen sanoo tiedotteessa.

– Nyt syntyy erikoinen tilanne, jossa samaa työtä tekevät lähetit ovat keskenään täysin erilaisessa asemassa. Pienellä osalla olisi työsuhteen tuoma turva ja suomalaisen työelämän perusoikeudet.

Työnantajana Wolt maksaa kaikki työnantajan sivukulut eli eläke- sosiaaliturvamaksut ja tarjoaa läheteilleen työvälineet. Lähettien ammattiosaston Pam Couriers Finlandin puheenjohtaja Papy Nkunda pitää asetelmaa epäreiluna muita lähettejä kohtaan.

Sopimuspäällikkö valmis neuvotteluihin

Rönni-Sällisen mukaan loppuvuoden aikana palkattavat lähetit ovat paremmassa asemassa muihin lähetteihin nähden. Työsuhteisille läheteille tulee myös irtisanomissuoja, palkan yksipuolisen muuttamisen suoja sekä oikeus lomakorvaukseen ja sairausajan palkkaan.

Wolt kertoo tiedotteessaan käynnistävänsä ensimmäiset rekrytoinnit jo lokakuun aikana. Woltin Pohjois-Euroopan operatiivinen johtaja Joel Järvinen sanoo, että useimmat lähetit haluavat toimia yrittäjinä ja päättää itse työnteostaan. Wolt haluaa päästä Pamin kanssa työehtosopimukseen ja toivoo, että neuvotteluissa päästäisin yhteiseen näkemykseen.

Pamin sopimuspäällikkö Juha Ojala sanoo olevansa valmis neuvottelemaan lähettien työsuhteista.

– Meidän mielestämme tilanne on selvä. KHO on tehnyt toukokuussa päätöksen ja pulinat pois. Woltin suunnitelma työsuhteisten lähettien palkkaamisesta osoittaa, että työsuhde on täysin sopiva muoto lähettityölle. Seuraavaksi yhtiön pitää noudattaa oikeuden päätöstä kaikkien lähettiensä kohdalla, Ojala sanoo.

Wolt kertoo maksavansa työsuhteisille läheteille maksetaan suoriteperusteisesti, jolloin keskimääräinen tienesti on noin 14 euroa tunnilta. Yrittäjänä töitä tekevät lähetit laskuttavat Woltilta keskimäärin 20–21 euroa tunnilta.