Kävelykatu Manskilla järjestetään tiistaina mielenosoitus. Sen nimi on Israelin puolesta – terroria vastaan.

Mielenosoitus järjestetään Manskin eteläpäässä eli matkakeskuksen puoleisessa päässä tiistaina kello 16–17.

Mielenosoituksia on tiistaina myös 19 muulla paikkakunnalla. Ne järjestää suomalaisten Israel-järjestöjen muodostama Israel-ystävyystoimikunta.

Tiistaina tulee kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä, kun Gazaa hallinnoiva Hamas teki terrori-iskun Israeliin. Israel julisti sotatilan. Maa aloitti ensin ilmaiskut ja sittemmin maahyökkäykset Gazaan.

YK:n valtuuttama riippumaton tutkintaryhmä totesi raportissaan syyskuussa, että Israel suorittaa kansanmurhaa Gazassa.

Israel-ystävyystoimikunta haluaa mielenosoituksellaan puolustaa Israelia ja israelilaisia panttivankeja.

– Vaikka YK, media ja maailman poliitikot ovat kääntyneet Israelia vastaan ja unohtaneet panttivangit, me emme saa unohtaa heitä, tiedotteessa todetaan.