Shirly Karvinen kertoo Olipa kerran otsikko -podcastissa, että suuntaa lähiaikoina rintaoperaatioon.


Shirly Karvinen paljasti tehneensä päätöksen häntä pidempään mietityttäneessä asiassa. Pasi Liesimaa
Juontaja ja vuoden 2016 Miss Suomi Shirly Karvinen kertoo tuoreessa Olipa kerran otsikko -podcastin jaksossa tulevasta operaatiostaan.
– Hyviä uutisia. Tissit lähtee, Karvinen ilmoittaa juontoparilleen Julianna Jokelalle.
Hän aikoo luopua nykyisistä silikonirinnoistaan ja vaihdattaa itselleen pienemmät implantit. Karvinen, 33, on aiemmin kertonut, että on alkanut katua nuorempana hänelle tehtyä rintaoperaatiota.
– Olen pohtinut sitä, että nämä ovat mielestäni vähän liian isot minun makuuni ja siihen, millaisista nykyään tykkään. Liian isot lollot, en tykkää, Karvinen sanoo.
– Niin todennäköisesti nyt näillä näkymin lokakuussa ne lähtee sitten vaihtoon.
Hän kertoo puhuneensa aiheesta lähipiirilleen jo useampien vuosien ajan ja rinnoista on alkanut tulla hänelle epävarmuuden aihe. Nyt hän on päättänyt, että pystyy ottamaan aikaa leikkauksesta toipumiselle ja aikoo toiveensa toteuttaa.
– Pelottaa ja ahdistaa, mutta toivon, että kaikki menee hyvin.
Karvinen kertoo podcastissa, että hänelle vaihdetaan nykyistä pienempi implantti ja leikkauksessa aiotaan myös siirtää rintoihin rasvaa muualta hänen omasta kehostaan, jotta implantin raja näyttäisi luonnollisemmalta.
– Ei voi kokonaan ottaa pois, koska minullahan jäisi sellaiset tyhjät perunasäkit vain siihen roikkumaan, hän naurahtaa.
Leikkauksen hintaa Karvinen ei podcastissa kerro, mutta hän sanoo summan olevan vähemmän kuin hän ensiksi ajatteli.
– Luulin, että olisi 10 000 euron tapaus, mutta ei ole. Maksaa käytännössä saman verran kuin ensimmäistä kertaa menisit leikkauttamaan rinnat.
– Varoituksen sana, sitten kun lähdet tähän leikkiin, niin se ei ole se yksi leikkaus, vaan siinä voi käydä kaikennäköistä, Karvinen muistuttaa ja kertoo, että tulevaisuudessa hänellä voi olla edessä esimerkiksi vielä kohotusleikkaus.
Olipa kerran otsikko -podcast kuunneltavissa Podmessa.