Anssi Suhonen tekee hidasta paluuta futiksen huipulle.

Anssi Suhonen haluaa päästä kentälle myös Suomen maajoukkueessa. Jussi Eskola

Anssi Suhonen oli pitkään yksi Suomen kirkkaimpia futistoivoja.

Hän siirtyi vain 18-vuotiaana Hampurin mahtiseuran HSV:n organisaatioon, ja odotukset olivat sen mukaiset.

– Tavoite oli aina päästä ykkös-Bundesliigaan Hampurin kanssa.

Mutta pian kaikki alkoi mennä pieleen.

Lista on murheellinen: polvivamma 2020, sääri murtui 2022, sitten vielä sama sääri murtui kahdesti vuonna 2023.

Suhonen oli pahimmillaan lähes vuoden kokonaan sivussa futiskentiltä.

– En halua alkaa syyttelemään ketään. Minulla oli pohjeluussa metallipaloja ja ruuveja. Kun ne olivat siellä, luu meni poikki pienestäkin iskusta.

– Sitten kun ne viimein otettiin pois, ei mitään ongelmaa ole ollut.

Yhdenkään nuoren pelaajan urakehitys ei kestä sellaista. Suhosen ura HSV:ssä ei päässyt kunnolla koskaan alkamaan.

– Tietenkin näin jälkikäteen on hyvä harmitella, mitä on tapahtunut. Totta kai olen joskus miettinyt himassa, että missä sitä olisi, jos en olisi koskaan loukkaantunut.

24-vuotias Suhonen hakee yhä avausmaaliaan Huuhkajat-paidassa. AOP

Nyt jättiseura on noussut takaisin Bundesliigan kirkkaisiin valoihin, eikä suomalainen usko, että hänelle irtoisi peliaikaa, vaikka seura edelleen omistaa Suhosen oikeudet.

– Tällä hetkellä näyttää vaikealta, että saisin sieltä enää roolia.

Saksarimaali

Kesällä hän kävi kääntymässä HSV:n toimistolla, kunnes lainasopimus Ruotsin pääsarjaseura Östers IF:n kanssa oli selvä.

– Tällä kaudella oli tärkeää pysyä kunnossa ja saada paljon peliaikaa. Se on ollut tavoite ja siihen on päästykin. Nyt tietenkin toivotaan vain lisää tehoja.

Växjölaisseura taistelee putoamista vastaan. Lauantaina se otti tärkeän voiton Halmstadista, joka pitäisi vielä kiriä kiinni, jotta joukkue pelastuisi karsintamatseilta.

Avausmaalin ottelussa teki Suhonen – saksipotkulla.

– Kulmatilanteen jälkeen pallo jäi boksiin. Jotenkin se tuli sattumalta minulle hyvälle etäisyydelle. Eihän siinä kerkeä hirveästi miettimään. Siinä vain yritin saada pallon jotenkin maalia kohti.

– Sinne se meni tällä kertaa. En ole lähiaikoina tuollaista maalia tehnyt.

Östersin kausi on ohi neljän Allsvenskan-kierroksen ja mahdollisten karsintapelien jälkeen.

Suhosen oikeudet ovat yhä HSV:n kassakaapissa.

– Katsotaan, minne matka jatkuu tämän kauden jälkeen. Haluan pelata jossain säännöllisesti, hän sanoo.

Tällä viikolla edessä ovat maaottelut Liettuaa ja Hollantia vastaan.

– Tietenkin haluaisin enemmän peliaikaa myös maajoukkueessa. Palo on suuri, haluan päästä jokaisessa pelissä kentälle.