Kärähtänyt sähkölaite aiheutti pelastuslaitokselle tehtävän Jyväskylän S-market Tourulaan, pelastuslaitokselta kerrotaan.

Tapaus sattui tiistai-iltana puoli yhdentoista aikaan eli noin puoli tuntia ennen kaupan sulkemisaikaa. Varsinaista paloa kärähtäneestä laitteesta ei syttynyt, mutta virta katkaistiin.

Paikalle hälytettiin yksi pelastuslaitoksen yksikkö selvittelemään tilannetta.