Suositulle ruokasivustolle ei pääse tiistaina 7. lokakuuta.


Ruokavaikuttaja Elina Innanen haluaa huomiota Gazan tilanteelle. Adobe Stock / AOP
Ruokavaikuttaja Elina Innasen suosittu, vegaaninen ruokablogi Chocochili on suljettu tänään tiistaina 7. lokakuuta.
Sivustolla on ilmoitus, jossa kerrotaan, että Chocochili on tänään suljettu ja pyydetään siirtämään huomio Gazaan. Sivustolla kehotetaan lahjoittamaan päivän ruokarahat esimerkiksi Punaisen Ristin katastrofirahastoon tai Lääkärit ilman rajoja -järjestölle.
Otimme yhteyttä Innaseen.
– Blogissani käy paljon ihmisiä, ja halusin tällä tavalla tehdä osani sen eteen, että kiinnitetään huomio siihen, mitä Gazassa tällä hetkellä tapahtuu. Koen, että meillä kaikilla on velvollisuus käyttää meidän näkyvyyttämme ja mahdollisia keinoja siihen, miten tämä hulluus saadaan loppumaan, sivustoa pyörittävä Elina Innanen sanoo.
Chocochili pysyy suljettuna tiistain 7. lokakuuta, mutta Innanen sanoo, että saattaa tehdä saman vielä uudestaankin.
– Tämä oli tällainen kokeilu, toivottavasti lahjoituksia menee oikeaan osoitteeseen. Elämää voi jatkaa maailman kriiseistä huolimatta, mutta se ei tarkoita, etteikö samaan aikaan voida puuttua maailman epäkohtiin.