Stora Enso halusi uudesta pääkonttoristaan kansainvälisen käyntikortin puurakentamiselle. Lopputulos toi Arkkitehtuurin Finlandian.
6.10. 16:55•Päivitetty 7.10. 12:54
Katajanokan Laituri -nimen saanut rakennus Helsingissä voitti tämänvuotisen Arkkitehtuurin Finlandian.
Stora Enson pääkonttoriksi valmistuneen kohteen on suunnitellut helsinkiläinen arkkitehtitoimisto Anttinen-Oiva-arkkitehdit. Rakennuksessa toimii myös hotelli. Rakennuksen omistaa ja rakennutti Varma.
Kyse on Suomen suurimmasta massiivipuurakennuksesta.
– Tämä on tunnustus oikeastaan kaikille, jotka ovat olleet hankkeessa mukana. Arkkitehtuuri ei synny tyhjiössä, projektin vastaava arkkitehti Selina Anttinen sanoo.

Avaa kuvien katselu
Stora Enson pääkonttori ja rakennuksessa toimiva hotelli jakavat saman aulan. Kuva: Antti Haanpää / Yle
Voittoisa toimisto tunnetaan muun muassa Supercellin puisesta pääkonttorista Helsingin Jätkäsaaressa sekä Kaisa-talosta, jossa on Helsingin yliopiston pääkirjasto.
Kyseessä on Anttinen-Oiva-arkkitehtien ensimmäinen Finlandia-palkinto.
Voittajan valinnut arkkipiispa Tapio Luoma vaikuttui ”Helsingin siluettiin merkittävästi vaikuttavan rakennuksen muotokielestä, valoisuudesta ja puun käytöstä”.
Käyntikortti puurakentamiselle
Kohteen kattopuutarha sekä aula ovat julkisia tiloja. Katajanokan Laituri ei näytä ulospäin puurakennukselta.

Avaa kuvien katselu
Selina Anttinen on Katajanokan Laiturin vastaava arkkitehti. Kuva: Antti Haanpää / Yle
– Uskoisin, että jokainen, joka tulee sisään, tietää olevansa puurakennuksessa. Aulassa on ehkä se yllätyksellinen elementti, Anttinen toteaa.
Ylevä, ylöspäin kapeneva, puinen, pyöreä aula on vaikuttava.
Katajanokan Laituri lähti liikkeelle metsäjätti Stora Enson aloitteesta.
Yhtiö halusi uudesta pääkonttorista kansainvälisen käyntikortin puurakentamiselle, ja sitä se on. Kohde on jo herättänyt kansainvälistä kiinnostusta.

Avaa kuvien katselu

Avaa kuvien katselu

Avaa kuvien katselu

Avaa kuvien katselu

Avaa kuvien katselu

Avaa kuvien katselu

Avaa kuvien katselu

Avaa kuvien katselu
Stora Enson pääkonttorina toimi aiemmin Alvar Aallon suunnittelema ”sokeripala”. Kivenheiton päässä oleva rakennus valmistui 1960-luvun alussa. Uusi pääkonttori sijaitsee edeltäjänsä tavoin paraatipaikalla Helsingissä.
– Tällainen tontti tulee harvoin elämässä vastaan, Anttinen sanoo.
Laivojen melu blokattiin
Stora Enson pääkonttorin tontti oli haaste suunnittelijoille. Katajanokka on vanhaa täyttömaata, ja alueelta löytyi vanhoja rakenteita. Tontti on lisäksi meren ääressä. Se kuuluu Helsingin merelliseen kansallismaisemaan. Saapuvat ja lähtevät ruotsinlaivat tekevät ”piruettejaan” tontin edessä, eikä melulta voi välttyä.
Laivaliikenne otettiin huomioon suunnittelussa.
– Laivojen melu piti saada blokattua rakennuksen julkisivulla. Rakennuksessa on siksi tuplajulkisivu. Se liittyy myös rakennuksen pitkään elinkaareen, Anttinen toteaa.
Tuplajulkisivussa on neljänkymmenen senttimetrin ilmarako, joka blokkaa ääntä. Kierrätetystä alumiinista tehty julkisivurakenne suojaa itse puurakennusta.

Avaa kuvien katselu
Arkkitehtuurin Finlandian voittajan valinnut arkkipiispa Tapio Luoma vaikuttui kohteen muotokielestä. Kuva: Antti Haanpää / Yle
Katajanokan Laituri seisoo graniittisella jalustalla, ja graniittia on käytetty myös rakennuksen aulan lattiassa. Kohde on saanut kaarevan julkisivun, jota rikkovat erilaiset terassit, pihat ja sisäänkäynnit.
Stora Enson tiloista avautuu huikeita näkymiä Etelärantaan, Kauppatorille ja Carl Ludvig Engelin suunnittelemaan empire-keskustaan.
Eteläsatama muuttuu
Katajanokan Laituri on ensimmäinen uusi pysyväksi tarkoitettu rakennus Eteläsataman kupeessa. Alue muuttuu voimakkaasti lähivuosina. Sinne on suunniteltu uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo ja sen eteläpuolelle ravintola-, liike- ja toimitiloja.
Anttinen toivoo, että Stora Enson uusi pääkonttori luo uskoa puurakentamiseen myös Helsingin kantakaupungissa.
– Mietimme, miten voisimme luoda uutta paikallisuutta ja tuoda puun kaupunkiin sellaisella tavalla, että se heijastaa oman aikansa arvoja ja voi myös yllättää.
Laiturin suunnittelusta vastasivat Anttinen-Oiva-arkkitehtien Selina Anttinen sekä pääsuunnittelijat Vesa Oiva ja Teemu Halme.
Arkkitehtuurin Finlandiasta kisasi neljä helsinkiläistä kohdetta.
Muokattu 7.10.2025 klo 12:53: Lisätty tieto, että rakennuksen rakennutti ja omistaa Varma.