Kitaristi Mårten ”Måsse” Enqvist kuoli Helsingissä 79-vuotiaana 19. syyskuuta 2025. Hän oli syntynyt 26. kesäkuuta 1946 Helsingissä.
Måssen ensimmäinen yhtye oli vuonna 1961 perustettu The Scaffolds. Kesällä 1964 The Scaffolds kävi esiintymässä Hampurin kuuluisalla Star Clubilla. Kiertäessäni Suomea The Firstin ja myöhemmin Lemonin kanssa, kertoi Måsse usein juttuja The Scaffoldsin esiintymisistä Hampurissa. Måssen lisäksi mukana olivat tuolloin Cay Karlsson, Arto Lönnfors, Kicke Bergholm ja Hannu Euramaa.
Seuraava bändi oli The First, jonka olivat 1964 perustaneet Lefa Kiviharju, Suntsi Järvinen, Teukka Grönroos ja Markku Mauke Vihavainen. Pian oli Teukan vuoro lähteä armeijaan. Lefa Kiviharju pyysi tuntemansa kitaristin Måsse Enqvistin bändiin. He olivat tavanneet toisensa jo päiväkodissa. The Scaffoldsista tuttu Arto Lönnfors tuli mukaan, kun Mauke lopetti soittohommat opintojensa vuoksi.
The First esiintyi 1960-luvulla useiden ulkomaisten tähtiartistien konserteissa konserttien avaajina. Mainittakoon muun muassa The Spencer Davies Group, The Hollies, The Searchers, The Swinging Blue Jeans, Cream sekä Jimi Hendrix Experience.
Stump-lehti piti 60-luvulla karvapäägalleriaa, jossa Måsse äänestettiin pari kertaa parhaaksi kitaristiksi.
The Firstille tuli pakollinen keikkatauko vuosina 1967–1968 armeijan vuoksi. Vuonna 1968 Måsse soitti The Frankies -yhtyeessä, joka toimi Johnny Liebkindin taustabändinä.
Rautalankayhtyeessä New Strangers Måsse soitti vuosina 1978–1980. Bändi ei tehnyt keikkoja, mutta teki kolme lp-levyä. Måsse myös sävelsi muutaman kappaleen New Strangersille.
Vuonna 1969 Leif Kiviharju perusti Lemon-yhtyeen, koska Firstien manageri oli pilannut nimen The First.
The First kertoo Facebook-sivullaan näin: ”Yhtyeemme suree loistavan, arvostetun alkuperäisen kitaristimme Mårten ”Måsse” Enqvistin poismenoa. Måsse oli monipuolinen, tyylitajuinen ja taitava soittaja, jonka rotevan kitaroinnin lisäksi irtosivat myös taidokkaat ”tilut” tarvittaessa, ihan ensimmäisenä maassamme.”
Måsse ei kuitenkaan sortunut tarpeettomaan ”tilutteluun” vaan säilytti tyylikkään linjansa johdonmukaisesti. Hänen soundiaan ja taitojaan voi ihailla vieläkin esimerkiksi Youtubessa The Firstin instrumentaalilevyllä nimeltään Rautalankaa. Lisäksi on tässä yhteydessä syytä mainita, että Måsse oli todella lämminhenkinen ystävä, kiva kaveri jolla oli erinomainen ja omaperäinen huumorintaju.
Pitkän muusikon uran lisäksi Måsse työskenteli Kansallisarkistossa (entinen Valtionarkisto) yli 30 vuoden ajan.
Juha Särkelä
Kirjoittaja on The First / Lemon yhtyeen pitkäaikainen roudari, tiedottaja-toimittaja