Kuva: © 2025 Disney Enterprises, Inc.
Perjantaina ensi-iltansa saanut Tron: Ares esitetään suomalaismedioille vasta tänään, mutta maailmalla elokuva on jo arvioitu useissa medioissa.
Eipä taida olla uutta klassikkoa luvassa.
Tronin (1982) ja Tron: Legacyn (2010) tarinaa perjantaina jatkava Tron: Ares on saanut enimmäkseen taskulämpimiä arvioita osakseen. Kirjoitushetkellä elokuvan tuoreusaste on Rotten Tomatoesissa 54 prosenttia. Arvioita on kasassa reilut 60 kappaletta.
Tron: Aresin arvosana ei siis päätä huimaa, mutta samalla on hyvä muistaa, että elokuvasarjan aikaisemmatkaan osat eivät ole olleet varsinaisia arvostelumenestyksiä. Tronin tuoreusaste on nyt RT:ssa 61 prosenttia ja Tron: Legacyn vain 51 prosenttia.
Joachim Rønningin ohjaamaa Tron: Aresia on kehuttu pitkälti samoista ominaisuuksista kuin 15 vuoden takaista edeltäjäänsä eli erikoistehosteista ja soundtrackista. Daft Punkin sijaan Tronin äänimaailman on tällä kertaa loihtinut Nine Inch Nails, jonka uusi albumi julkaistiin syksyllä jo ennen Tronin ensi-iltaa.
Muropaketin arvio Tron: Aresista julkaistaan loppuviikosta.
Aikaisemmat Tronit löytyvät suoratoistona Disney+:sta.