Henna sai todistaa perheensä Savonlinnassa sijaitsevan mökin rannassa harvinaista ja hellyttävää näkyä. Saimaannorppa, yksi Suomen uhanalaisimmista eläimistä, oli ilmestynyt mökin rantaan.

”Menimme kaverieni kanssa illalla saunomaan. Kun olimme matkalla uimaan, huomasin ensin, että veden pinta oli todella matalalla. Osoittaessani rantaviivaa muille, tajusin, että osoittamassani paikassa oli jokin möykky. Pian ymmärsimme, että kyseessä oli parin metrin päässä meistä oleva saimaannorppa”, Henna Nuora kertoo.

Norppa vilkaisi rantaan saapuneita. Sitten se palasi veteen.

”Emme viitsineet enää mennä uimaan, vaan hiivimme hiljaa saunaan”, Henna sanoo.

Hetkeä myöhemmin seurue huomasi, että norppa oli uinut takaisin rantaan ja asettunut nukkumaan.

”Kuvasimme norppaa sitä häiritsemättä”, Henna kertoo.

Henna Nuora
Henna Nuora ikuisti mökkirannassa köllöttelevän saimaannorpan. © Henna Nuora

Henna epäilee, että sama norppa oli liikkunut mökin läheisyydessä jo edellisenä iltana, sillä silloin pimeässä kuului vedenrajasta raahautumisen ääniä.

”Siinä hetkessä emme asiaa enempää ajatelleet. Seuraavana päivänä oivalsimme norpan nähtyämme, mistä saattoi olla kyse.”

Lue myös: Uhanalaisesta saimaannorpasta tuli Juha Taskisen elämäntehtävä – katso liikuttavat kuvat norpista!

Saimaannorpan kohtaaminen tuntui poikkeukselliselta

Henna on nähnyt aiemmin saimaannorpan vilaukselta pariin kertaan. Saimaannorpat ovat tunnetusti varovaisia, joten kohtaaminen näin läheltä tuntui Hennasta poikkeukselliselta.

”Olihan se uskomatonta. Hetken jo googlailimme, voisiko norpalla kenties olla jokin hätänä, kun se ei pelästynyt meitä enempää vaan saapui takaisin rantaan. Mutta ilmeisesti kaikki oli kunnossa, koska aamulla norppa oli kuitenkin jatkanut matkaansa”, Henna kertoo.

Lue myös Anna.fi: Lossinkuljettaja Artolla on upea maisemakonttori Saimaalla – tämä keli on pahin stressitesti

Hennan norppakuva on sittemmin ihastuttanut somekansaa, sillä Hennan äiti julkaisi tyttärensä otoksen Facebookin Suomen Luonnonvalokuvaajat -ryhmässä. Kuva sai osakseen kymmeniätuhansia tykkäyksiä.

”Onpa ihana köllöttäjä”, postauksen kommenttikentässä ihastellaan.

Toimitus suosittelee

Kaupalliset yhteistyöt
Suosituimmat

Kaupalliset yhteistyöt