Marcus Sandell väistyy ruudusta.

Marcus Sandell vähentää tv-töitään. Roosa Bröijer

Marcus Sandellia, 38, ei enää nähdä ja kuulla entiseen tapaan Ylen alppihiihtolähetyksissä.

Hän kertoo Instagramissa vähentävänsä tv-töitään reippaalla kädellä.

– Onpas ollut upean hieno, lähes kymmenen vuoden rupeama Ylen asiantuntijana – ruotsiksi, suomeksi, selostajana ja studiossa, Sandell kirjoittaa Instagramissa.

– Aikani ei valitettavasti enää riitä kaikkiin hauskoihin työhetkiin, joten on aika antaa itselleni mahdollisuus palautua varsinaisesta työstäni Fearless Finnsin parissa ja viettää vapaita viikonloppuja perheen kanssa.

Sandell kertoo selostavansa tulevalla kaudella yksittäisiä kisoja Ylen ruotsinkieliselle puolelle.

– Not a goodbye, mutta huomattava muutos aiempaan. Kiitos kaikille positiivisesta palautteesta ja yhteisistä hetkistä selostusten parissa!

Sandell kisasi alppihiihdon maailmancupissa 11 kauden ajan parhaana yksittäisenä saavutuksenaan Garmisch-Partenkirchenin suurpujottelun neljäs sija vuonna 2013.

Sandell edusti Suomen viisissä MM-kilpailuissa ja kaksissa olympialaisissa. Miehen alppihiihtoura päättyi vuonna 2018.

Alppihiihdon maailmancupkausi 2025–26 alkaa Itävallan Söldenissä lokakuun lopussa.

TV-ohjelmat tänään, TV-opas